Kuninkaan kaunis lahja

Näkymä Uppsalan linnan pihalta kasvitieteelliseen puutarhaan päin.

Kävelyretkillämme Uppsalassa kävimme katsastamassa myös yliopiston kasvitieteellisen puutarhan. Se perustettiin nykyiselle paikalleen linnanpuistoon 1700-luvun lopulla.

Aiemmin yliopiston kasvitieteellisen puutarhan virkaa oli toimittanut nykyään Linnénpuutarhaksi kutsuttu paikka. Se oli osoittautunut ajan mittaan ahtaaksi, eikä myöskään soveltunut viljelysmaaksi kovin hyvin, sillä läheinen joki tulvi usein ja aiheutti ongelmia.

Kustaa III lahjoitti yliopistolle vuonna 1787 linnanpuiston alueen uutta kasvitieteellistä puutarhaa varten. Barokkityylisen puiston oli suunnitellut arkkitehti Carl Hårleman.

Näkymä puutarhasta linnan suuntaan. Paikka on säilytetty mahdollisimman alkuperäisen kaltaisena muotopuutarhana, jota värikkäät istutukset täydentävät. Pensaiden muoto toistuu linnan pihan tuntumaan asti.

Puutarhamaisemaa hallitsee uusklassinen Linneanum-niminen rakennus, jossa sijaitsee yhä käytössä oleva kasvihuone. Alueella on myös nykyaikaisia kasvihuoneita, joissa on muun muassa trooppisten kasvien kokoelma.

Linneanumin suunnittelivat Olof Samuel Tempelman ja Louis Jean Desprez. Rakennus vihittiin käyttöön vuonna 1807.

Puutarhassa käydessämme oli myöhäinen perjantai-iltapäivä. Meidän lisäksemme paikalla näkyi vain muutama muu ihminen sekä suihkulähteessä pulikoinnista riehaantunut koira. Tunnelma oli kesäisen loistava ja rauhaisan pysähtynyt. Aurinko peittyi hetkittäin tummiin pilvenriekaleisiin, mutta sade alkoi vasta sitten kun istuimme jo mukavasti muutaman korttelin päässä ravintolassa illallista odottamassa.

Linnan pihalta alas johtava portaikko näyttää jatkuvan suoraan puutarhaan, vaikka välissä on todellisuudessa ajotie.

Apinankoppeja ja auringonkukkia professorin puutarhassa

Carl von Linnén entinen virka-asunto Uppsalassa.

Ennen kuin jatkan kesäkuun matkaamme koskevien pikkujuttujen kertomista, hyppään hetkeksi ihan viimeisimmän reissumme tunnelmiin. Tuli nimittäin juuri käytyä ensimmäistä kertaa Uppsalassa, ja sen jälkeen vietimme vielä hiukan aikaa tutussa ja rakkaassa Tukholmassa.

Uppsalan-vierailumme parhaita paloja oli käynti luonnontieteilijä Carl von Linnén (1707-1778; vuoteen 1761 asti Linnaeus) isännöimässä entisessä yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa ja hänen kodissaan, joka on nyt museona. Puutarhasta vastaa nykyään Uppsalan yliopisto ja kotimuseosta Linné-seura.

Linnén kotitalo toimii nykyään museona. Rakennus on valmistunut vuonna 1693. Huomaa viehättävät valeikkunat. Patsas esittää Linnaeusta nuorena opiskelijana.

Puutarhan nurkassa, Svartbäcksgatanin varrella sijaitseva Linnén kotitalo kiehtoo esineineen ja tarinoineen. Puutarhan vastakkaisessa päädyssä häämöttää orangerie eli entinen kasvihuone. Se on rakennettu vuonna 1744 arkkitehti Carl Hårlemanin piirustusten mukaan. Orangeriessa on pieni näyttely, joka kertoo puutarhasta ja Linnén työstä.

Vaikka syksyn ensi henkäys oli jo haalistanut osan kasvien loistosta, vielä puutarha tarjosi kaunista katseltavaa. Barokkityylinen, symmetrinen muotopuutarha on tarkka rekonstruktio siitä, miltä paikka on näyttänyt Linnén aikana.

Suurin osa puutarhasta on jaettu kahteen puoliskoon, joita pensasaidat ympäröivät. Toiseen puoliskoon on istutettu monivuotisia kasveja, toiseen  yksi- ja kaksivuotisia.

Pensasaitojen takaa kuului puutarhatyöntekijöiden ahkeroinnin ääniä. Perhoset ja ampiaiset hyörivät omissa puuhissaan. Unikot keimailivat silkkihepenissään ja pulleat auringonkukat nuokkuivat kesästä kylläisinä.

Professori kutsui Uppsalan yliopiston opiskelijoita kuuntelemaan opetusta tämän pöydän ääreen talonsa toiseen kerrokseen. Opiskelijat maksoivat erikseen näistä yliopistoluentojen ohella järjestetyistä tilaisuuksista. Tarinoiden mukaan jono kulki portaita pitkin alakertaan asti.

Linnén aikana puutarhassa oli myös elävien, eksoottisten eläinten kokoelma, johon kuului muun muassa apinoita ja papukaijoja. Eläimet asuivat kuvan orangeriessa eli lämmitettävässä kasvihuonerakennuksessa ja ulkona puutarhassa. Kuvan vasemmassa ja oikeassa laidassa näkyy neljä harmaata, pientä koppia tolppien varassa. Ne ovat kopioita alkuperäisistä apinankopeista.

Puutarhuri Dietrich Nietzelin suunnitteleman tekolammen edustalla seisoo kopio Venus-patsaasta, jonka Linnaeus hankki Piperin puutarhasta Tukholmasta vuonna 1758. Täysalaston patsas aiheutti aikoinaan skandaalin.

Seilin satumaisia värejä

Tie Saaristomeren tutkimuslaitoksen päärakennukselta yhteysalusrannan suuntaan.

Yövyin viikko sitten Seilissä. Edellisestä vierailustani lumoavalle saarelle oli kulunut jo kaksitoista vuotta.

Yllättävän hyvin muistin paikat ja tunnelman, aivan kuin en olisi niin kauan poissa ollutkaan. Elokuu on mehukas ja lämmin, se sai värit näyttämään satukirjamaisen syviltä.

Kirkonedustan nurmikenttä tuntui pehmeältä jalkojen alla, sen vieressä niityllä pari lammasta mutusti iltapalaansa. Tikka koputteli metsänreunassa.

Näkymä Kirkkokalliolta pohjoiseen.

Tunnetko auringossa lämmenneiden havunneulasten tuoksun?

Kirkkokalliolla oli hetkittäin hiljaisempaa kuin koskaan missään. Edessäni meri kaartui nestemäisenä kupolina, takanani metsä kietoutui kultaan ja hämähäkinverkkoihin. Naapurisaarten toisella puolella laivat kuljettivat ihmisiä ja tavaroita, moottorien hiljainen jyminä kulki vettä pitkin.

Seuraavana aamuna aurinko värjäsi kirkkomaan ruohon ja ristit, illalla se oli tehnyt saman toisesta suunnasta pehmeämmin. Kirkonkunnostajat saapuivat työhönsä virkeinä rupatellen.

Seilin kirkko on rakennettu vuonna 1733.

Pappilanlaiturin rinteestä kaksi sileänruskeaa peuraa kavahti pystyyn aamulevoltaan. Toinen pakeni tutkimuslaitoksen johtajan asuinrakennuksen taakse, toinen seisahtui hetkeksi tarkkailemaan tahatonta pelästyttäjää. Heinikkoon oli jäänyt peurankokoisia makailujälkiä monelta yöltä. Meri oli naurettavan sininen. Laiturilla nökötti punainen ämpäri kumollaan.

Seilin kirkkomaan aamurauhaa elokuussa 2015.

Kuningattaren hevoset

Kuninkaalliset hevoset ovat lempeän ja pätevän oloista porukkaa.

Miten suloiset hevoset liittyvät Christiansborgin linnaan Kööpenhaminassa? No siten että Kuninkaalliset tallit sijaitsevat aivan linnan vieressä.

Oli onnekasta, että vierailimme linnassa jo kesäkuun alussa ja saimme nähdä näitä kauniita eläimiä. Kesäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin asti linnan hevoset nimittäin ovat lomalla eli kesälaitumilla.

Kun saavuimme Marmorisiltaa pitkin linnan alueelle, näytti aivan siltä kuin linnan edustan aukiolla olisi seissyt kaksi valkoista hevospatsasta vastakkain. Vasta lähemmäs mentyämme näimme, etteivät hevoset olleetkaan aivan symmetrisessä asetelmassa ja että ne liikkuivatkin hieman.

Kun sitten kävelimme aukion reunan myötäisesti linnaa kohden, toinen hevosista asteli aitauksessaan lähemmäs meitä ja pysähtyi hetkeksi tarkkailemaan tilannetta viehkeän otsatukkansa alta. Lepertelimme sille jotain epämääräistä, sillä emme osaa hevosta. Ilmeisesti heppa totesi meidät harmittomiksi. (Kun sanoo eläimelle "tui-tui", se yleensä toimii. Pätee myös ihmisiin.)

Kaukaa katsoen Christiansborgin valkoiset hevoset näyttivät aivan patsailta.

Heppuli nimittäin äkkiä havahtui tarkkailuasennostaan ja alkoi sitten hypellä ja juoksennella ympäriinsä jotenkin ilahtuneen oloisena, aivan kuin olisi halunnut hiukan esiintyä meille. Esiintymisen nämä kuninkaallisten tallien asukit osaavatkin. Ne nimittäin osallistuvat työkseen moniin valtiollisiin juhliin ja muihin virallisiin tilaisuuksiin.

Iltapäivän tullen hevoset vetäytyvät talliin lepäämään ja rauhoittumaan.

Kuninkaallisten tallien yhteydessä toimii vaunumuseo, joka on avoinna tallien aukioloaikoina eli tavallisesti vain muutaman tunnin päivässä. Tarvitsevathan hevosetkin lepoa ja omaa aikaa, vaikka ovatkin edustamiseen tottuneita.

Kullatut vaunut jotka vaununrakentaja Henry Fife teki Kristian VIII:lle vuonna 1840. Vaunut ovat edelleen ahkerassa käytössä kuninkaallisissa tilaisuuksissa. Ne nähtiin esimerkiksi kuningatar Margaretan 40-vuotisen valtakauden juhlallisuuksissa v. 2012.

Hampurin torneja ja raunioita

Näkymä Binnenalsterin pohjoisrannalta etelän suuntaan.

Ensimmäisenä kokonaisena päivänämme Hampurissa kesäkuussa teimme aurinkoisen kävelyretken Binnenalster-tekojärven ympäri. Siltä kävelyltä on peräisin ylläoleva kuva, johon mahtui suihkulähteen lisäksi peräti viisi komeaa tornia. Rakennukset ovat vasemmalta lukien kirkot St. Jacobi, St. Petri ja St. Katharinen, raatihuone sekä nykyään muistomerkkinä ja museona toimiva rauniokirkko Mahnmal St. Nikolai. Lyhyehkön vierailumme aikana ehdimme tutustua tarkemmin kolmeen noista kohteista.

Saapumispäivänämme lähdimme majoittumisen jälkeen katselemaan lähiympäristöä. Hetken aikaa myöhäisiltapäivän auringossa käveltyämme kuulimme kirkonkellojen soittavan heleästi viittä. Päätimme samantien käydä katsomassa tarkemmin kirkkoa, josta kellojen ääni kuului.

St. Petri houkutteli meidät luokseen kellojaan soittamalla.
Kuva: Jouni Perhovaara.

Kyseessä oli 1100-luvulla alkunsa saanut Hauptkirche St. Petri, Hampurin vanhin kirkko. Sinne näytti olevan menossa yllättävän paljon ihmisiä ottaen huomioon, että oli keskiviikkoilta. Emme olleet uskoa tuuriamme, kun meille selvisi, että pian olisi alkamassa viikoittainen kirkkomusiikkitunti, jonne oli vieläpä vapaa pääsy. Siispä vietimme kirkossa rentouttavan tunnin mahtavaa urkumusiikkia kuunnellen ja kirkkoa ihaillen. Urkuja soitti Jonas Kannenberg, ja ohjelmisto koostui 1600-1800-luvun sävellyksistä.

Kirkkohetken jälkeen suuntasimme kohti Raatihuoneentoria. 1800-luvun loppupuolella rakennettu Hampurin raatihuone on vaikuttava näky. Sen aulaan ja sisäpihalle on yleisölle vapaa pääsy, vaikka rakennus toimiikin edelleen tärkeänä hallinnollisena keskuksena. Opastettuja kierroksia järjestetään raatihuoneen muihin osiin useita kertoja päivässä. Me olimme liikkeellä niin myöhään, ettemme enää olisi kierroksille ehtineet, jos olisimme jaksaneetkaan. Olihan takana jo pitkä päivä matkustamisineen.

Raatihuone on Hampurin tunnetuimpia rakennuksia.

Näkymä Raatihuoneentorilta St. Petriin päin. Kuva: Jouni Perhovaara.

Seuraavana päivänä halusimme nähdä Mahnmal St. Nikolain. Alkujaan keskiaikaisesta ja Hampurin vuoden 1842 palon jälkeen uudelleen rakennetusta kirkosta on toisen maailmansodan jäljiltä pystyssä enää torni ja hiukan muita raunioita. Paikka on nykyään muistomerkkinä. Kirkontorni palvelee näköalatornina, ja kirkon vanhassa kryptassa toimii museo.

Paikalla ollessamme, ja vielä tätä kirjoittaessanikin, kirkontornia kunnostettiin. Se oli siis kokonaan rakennustelineiden peitossa. Siitä huolimatta torniin pääsi hissillä katsomaan maisemia. Korkeanpaikankammoisena kuvittelin, etten mitenkään uskaltaisi, mutta tunne hississä ja ylhäällä näköalatasanteella olikin yllättävän turvallinen. Rakennustelineiden välistä näki ihan hyvin ja kauas, eikä mitään kovaa viimaakaan tuntunut, vaikka olimme 76 metrin korkeudessa.

St. Nikolain raunioita etualalla.

Oikealla näkyy kryptassa sijaitsevaan museoon vievien portaiden portti, vasemmalla rakennustelineiden peitossa olevaa kirkontornia.

Kirkon kryptaan perustettu, vuonna 2013 avattu museo yllätti täysin, sillä sen vaatimaton ulkokuori paljasti hienon sisällön. Museon pysyvä näyttely, Gomorrha 1943 – Die Zerstörung Hamburgs im Luftkrieg (Hampurin tuho ilmasodassa) on loistavalla ammattitaidolla, asiantuntemuksella ja omistautumisella toteutettu kokonaisuus, joka koskettaa ja antaa valtavan määrän tietoa. Näyttelyssä on käytetty hyödyksi useita erilaisia keinoja sisällön elävöittämiseksi ja havainnollistamiseksi, mutta se ei silti harhaudu kosiskelevaan sirkustemppuiluun. Museo oli parhaita koskaan näkemiämme.

Mainittakoon vielä, että Mahnmal St. Nikolaissa sekä lippuja myynyt herra että museota valvonut rouva olivat kumpikin arviolta vähintään 70-75-vuotiaita. Suomalaiseen ikäsyrjintään kyllästynyt sielu virkistyi.

Haikeaa kauneutta hävityksen keskellä Mahnmal St. Nikolaissa.