Seilin satumaisia värejä

Tie Saaristomeren tutkimuslaitoksen päärakennukselta yhteysalusrannan suuntaan.

Yövyin viikko sitten Seilissä. Edellisestä vierailustani lumoavalle saarelle oli kulunut jo kaksitoista vuotta.

Yllättävän hyvin muistin paikat ja tunnelman, aivan kuin en olisi niin kauan poissa ollutkaan. Elokuu on mehukas ja lämmin, se sai värit näyttämään satukirjamaisen syviltä.

Kirkonedustan nurmikenttä tuntui pehmeältä jalkojen alla, sen vieressä niityllä pari lammasta mutusti iltapalaansa. Tikka koputteli metsänreunassa.

Näkymä Kirkkokalliolta pohjoiseen.

Tunnetko auringossa lämmenneiden havunneulasten tuoksun?

Kirkkokalliolla oli hetkittäin hiljaisempaa kuin koskaan missään. Edessäni meri kaartui nestemäisenä kupolina, takanani metsä kietoutui kultaan ja hämähäkinverkkoihin. Naapurisaarten toisella puolella laivat kuljettivat ihmisiä ja tavaroita, moottorien hiljainen jyminä kulki vettä pitkin.

Seuraavana aamuna aurinko värjäsi kirkkomaan ruohon ja ristit, illalla se oli tehnyt saman toisesta suunnasta pehmeämmin. Kirkonkunnostajat saapuivat työhönsä virkeinä rupatellen.

Seilin kirkko on rakennettu vuonna 1733.

Pappilanlaiturin rinteestä kaksi sileänruskeaa peuraa kavahti pystyyn aamulevoltaan. Toinen pakeni tutkimuslaitoksen johtajan asuinrakennuksen taakse, toinen seisahtui hetkeksi tarkkailemaan tahatonta pelästyttäjää. Heinikkoon oli jäänyt peurankokoisia makailujälkiä monelta yöltä. Meri oli naurettavan sininen. Laiturilla nökötti punainen ämpäri kumollaan.

Seilin kirkkomaan aamurauhaa elokuussa 2015.