Syyskuun aurinko ja Lundin daaliat

Lundin yliopiston kasvitieteellinen puutarha sai alkunsa jo vuonna 1690.

Vuosi sitten syyskuussa teimme hienon lomamatkan Tukholmaan ja Lundiin. Pääkaupungeissa riittää katseltavaa loputtomiin, mutta olemme aiemminkin nauttineet kovasti myös pienempien kaupunkien tunnelmasta.

Tässä pikkujutussa on kuvia Lundin yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta. Menimme sinne oikeastaan ilman sen kummempia ennakko-odotuksia, vaikka aiemmat vierailut kasvitieteellisissä puutarhoissa ovat aina olleet hienoja kokemuksia. Upea oli tämäkin, eikä puutarhasta olisi oikein malttanut lähteä pois.

Istutukset kukoistivat runsaina, vaikka elettiin jo syyskuun loppupuoliskoa.

Olimme aamulla hotellilla todenneet, että päivästä olisi tulossa aurinkoinen ja lämmin, joten päätimme lähteä kävelemään kohti puutarhaa. Muut Lundin päänähtävyydet, kuten Tuomiokirkko, jäisivät mahdollisten sadepäivien kohteiksi.

On suuri etu, jos lähes kaikki välimatkat majapaikan ja nähtävyyksien välillä ovat käveltävissä. Silloin myös siirtymiset ovat osa matkanautintoa eikä aikaa mene hukkaan, kun sitä joka tapauksessa aina tuntuu olevan liian vähän.

Jokin herkkä vuokko huojui leppeässä tuulenvireessä.

Jo kävelyreittimme Itäisen hautausmaan läpi kasvitieteellisen puutarhan suuntaan oli kaunis. Itse puutarha oli paratiisimainen kaikessa runsaudessaan, mitä loistava aurinko vielä osaltaan korosti. Erityisesti jäi sydämeen upea daaliapuutarha, jossa kukat ryöppysivät joka suuntaan kaiken värisinä ja muotoisina.

Daaliapuutarha hehkui auringossa.

Myös kasvihuoneet olivat auki. Niissä olisi ollut kiinnostavaa nähtävää useammiksi tunneiksi, mutta varsinkaan trooppisten huoneiden kuumuudessa ja kosteudessa ei pysty kovin pitkään olemaan.

Jättilumme.

Mammillaria geminispina.

Echinocactus grusonii, suomalaisittain anopinjakkara, ruotsalaisittain svärmors kudde.

Ihmeellinen orkidea.

Puutarhakierroksemme kruunasi visiitti pienen lammen rannalla sijaitsevaan ulkokahvilaan. Sen mustikkapullat olivat ensiluokkaisia.

Lundin yliopiston kasvitieteellinen puutarha on avoinna joka päivä.

Promenadilla Po-joen hohteessa

Näkymä Po-joen länsirannalta Ponte Emanuele I:n suuntaan.

Kesäkuiseen Italian-vierailuumme sisältyi muutama päivä Torinossa. Siellä ennätimme ihastella kirkkojen, aukioiden, puistojen ja palatsien lisäksi myös rantapromenadi Murazzin maisemia. Smaragdinvihreänä aamupäivän auringossa hohdellut Po-joki houkutteli jatkamaan kävelyretkeä pitkään.

Giuseppe Garibaldin muistomerkin jalustan juurella loikoileva leijona.

Mietin jälkeenpäin, mikä teki jokirannan kävelystä niin kiehtovan. Yksi syy oli ehkä se, että  jokea reunustavat puistoalueet olivat kuumuudesta huolimatta säilyttäneet vihreytensä. Niiden värit sointuivat täydellisen raikkaasti yhteen rantakadun vaalean marmorin kanssa.

Toinen syy kävelyretken ihanuudelle oli varmaankin se, että rantapromenadin tunnelma oli rauhallinen, vaikka arkinen autoliikenne hurisi aivan vieressä. Muita kävelijöitä näimme vain muutaman. Murazzi onkin vilkkaimmillaan vasta ilta-aikaan, ja se sopi meille, sillä iltaisin olemme mieluiten jo hotellissa lepäilemässä.

Länsirannalta Ponte Umberto I:n suuntaan.

Po-joen itäpuolen kukkulalla häämöttää kirkko Chiesa di Santa Maria del Monte dei Cappuccini.

Kuljimme ensin Po-joen länsirantaa ja ylitimme Vittorio Emanuele I:n sillan. Itärannan suunnasta ihastelimme vastarannan rakennuksia. Palasimme länsirannalle saman sillan kautta ja kävelimme paahteiselle Piazza Vittorio Veneto -aukiolle. Sitä reunustavat kahvilat ja ravintolat olivat vielä kiinni, mutta meillä oli onneksi mukana vettä ja muuta virvoittavaa. Lepäsimme hetken, ennen kuin suuntasimme kohti uusia elämyksiä, nimittäin lähistön kirkkoja.

Torinolainen sorsa kävi tarkistamassa mahdollisen pullatilanteen.

Ponte Vittorio Emanuele I ja rantakadun liike- ja asuinrakennuksia joen itärannalta kuvattuna.

Näkymä helteen paahtamalta Piazza Vittorio Veneto -aukiolta joen suuntaan.

Keskiaikaa ja antiikin Roomaa ihastelemassa Veronassa

Castelvecchion eli "Vanhan linnan" silta Veronassa.

Hiukan harmittaa, että monet hienot matkakohteemme ovat jääneet toistaiseksi raportoimatta täällä blogissa, mutta aika ei vain riitä kaikkeen. Toisaalta, muistot upeista paikoista ja reissuista heräävät eloon vielä pitkän ajan kuluttuakin, ja matkoilta otettuja kuvia ja kokemuksia on aina ilo jakaa.

Menneenä kesänä teimme ihanan junamatkan Sveitsiin ja Italiaan. Reissun varrella pysähdyimme myös jo rakkaiksi tulleissa Kööpenhaminassa ja Hampurissa. Tässä pikkujutussa julkaisen muutaman kuvan Veronasta.

Scaliger-suvun haudat Veronan keskustassa. Suku hallitsi Veronaa 1200–1300-luvulla. Taustalla näkyy osa Santa Maria Antica -kirkosta.

Adige-joen rannan lumoavaa maisemaa. Joelta puhaltanut tuuli toi helpotusta helteeseen.

Kaupungissa oli jo kesäkuun alussa kuuma sää, jatkuvasti noin 30 astetta. Onneksi Veronan keskusta on pienehkö ja nähtävyydet kohtuullisten välimatkojen päässä. Pystyimme siis tekemään päiväretkiä kävelyetäisyydellä hotellistamme, jossa kävimme välillä viilenemässä ja elpymässä.

Piazza Bralla sijaitseva roomalaisaikainen amfiteatteri Arena.

Keskiaikaisen Castelvecchion sisäpihaa kuvissa yllä ja alla.

Veronassa oli muitakin turisteja jo alkukesästä paljon. Yritimme välttää, vaihtelevalla menestyksellä, tiheimmät väkijoukot siten, että lähdimme liikkeelle hyvissä ajoin aamiaisen jälkeen.

Kaupungissa oli parhaillaan meneillään suuri pyöräilytapahtuma, joka sekin toi oman lisänsä katuvilinään. Bongasimme hotellissamme tapahtumaan myös osallistuneen maantiepyöräilyn maailmanmestarin Mario Cipollinin. Hän tervehti meitä ystävällisesti hississä eräänä aamuna. Emme kehdanneet ottaa kuvaa.

Näkymä Castelvecchion muurilta etelään.

Castelvecchion kellotorni ja muurinharjalla sijaitseva pieni viheralue.

Pyöräilytapahtuman osanottajat ylittivät Castelvecchion sillan.

Näkymä muurilta koilliseen Adige-joelle. Castelvecchio sijaitsee paikalla, jossa on todennäköisesti aiemmin ollut roomalainen linnoitus.

Satumaisemia Suolavuoren linnasta

Hohensalzburg nähtynä Mirabell-palatsin puiston ruusutarhasta.

Teimme vastikään ihanan lomamatkan Saksaan ja Itävaltaan. Junareissumme määränpää oli Salzburg, mutta vietimme aikaa matkan varrella myös Münchenissä, Hampurissa ja Kööpenhaminassa.

Salzburgin kaupunki on rakentunut kauniisti vuorten helmaan, Alppien lähituntumaan Salzach-joen varrelle. Tässä jutussa näytän parhaita paloja pääasiassa käynnistämme Hohensalzburgissa, joka on keskiaikainen linnoitus vuorella keskellä kaupunkia.

Näkymä Kapitelplatzilta Hohensalzburgin suuntaan. Torilla on nykytaideteos, Stephan Balkenholin "Sphaera". Se on valtava kullanvärinen pallo, jonka päällä mieshahmo katselee linnaan päin.

Salzburgin vanhakaupunki hohtaa vaaleana barokkihelmenä.
Linnalle vievän kävelyreitin varrelta otetun kuvan keskivaiheilla on Kapitelplatz ja sen vieressä Salzburgin katedraali vihreine kupoleineen. Torilla voi erottaa ylemmässä kuvassa näkyvään taideteokseen kuuluvan kultapallon.

Meillä oli taas kerran älyttömän hyvä tuuri säiden suhteen, eli matkamme aikana satoi vain silloin kun se sopi meille oikein hyvin. Jos ihan rehellinen olen, aurinkoa ja lämpöä olisi saanut olla jopa himpun verran vähemmän, sillä tällä matkalla sain helteestä ja hikoilusta tarpeekseni suurinpiirtein loppuelämän ajaksi.

Kurkistus linnan ikkunasta saattoi tarjota vaikkapa tällaisen satukirjanäkymän.

Kuumuus ei kuitenkaan estänyt meitä toteuttamasta suunnitelmiamme, vaan sopeutimme varusteemme ja toimemme sään mukaisiksi. Joku voisi tosin sanoa, että on hullua kiivetä 30 asteen helteessä jyrkkää kävelyreittiä vuorelle Hohensalzburgin linnaa katsomaan, varsinkin kun tarjolla olisi ollut myös funikulaari.

Linnalta etelään.

Vakuutan, että patikkareissu kuitenkin kannatti: vältimme jonottamisen ja näimme Salzburgin maisemat monipuolisemmista vinkkeleistä kuin mekaaniseen kyytiin turvautuneet. Lisäksi kunto ja sisu tulivat testatuiksi. Omasta puolestani voin ylpeänä sanoa, että suoritus oli lihavalta viisikymppiseltä todella hyvä. Matkakumppanin kunto taasen tiedettiin jo etukäteen loistavaksi, mutta kyllä hänellekin pääsi silti hiki tulemaan.

Pidimme nousun aikana useita taukoja ja joimme vettä litrakaupalla. Ylhäällä linnoituksessa oli suureksi avuksi yleisvoinnille, että vessoihin pääsi jonottamatta ja vaivattomasti viilentäytymään.

Vasemmalla Pyhän Yrjön kappeli.

Piipahdus kappelissa toi kaivatun, viileän hengähdystauon linnanpihan paahteen keskelle.

Osoittautui hyväksi päätökseksi, että kävimme ravintolassa syömässä pasta bologneset ja kietaisemasssa samalla olutta, kolaa ja vettä. Saimme pöydän vieläpä upealta näköalapaikalta. Vaikka lämmin ruoka saikin hikoilemaan entistä enemmän, kunnon syömisellä varmistimme, että jaksoimme tutustua linnaan tarkemmin.

Linnalta länteen.

Linnassa on sekä pysyviä että vaihtuvia näyttelyitä. Pysyvät näyttelyt esittelevät enimmäkseen linnan historiaa, vaihtuvissa näyttelyissä oli tällä kertaa nykytaidetta. Perusnäyttelyn mieleenpainuvimpia esineitä olivat keskiaikaiset kidutusvälineet. Ei tehnyt mieli ottaa niistä kuvia, vaikka ihmisen pahaan taipuvainen mielikuvitus onkin kiehtova ilmiö.

Hohensalzburgin lisäksi kaupungissa vierailun kohokohtia olivat käynnit Mirabell-palatsin puutarhassa ja sekä muutamissa museoissa ja kirkoissa. Kerron niistä myöhemmin.

Kohti uuden kevään valoa

Brahenpuisto pitkäperjantaina 2018.

Tuntuu uskomattomalta, että viimeisimmästä postauksestani on kulunut jo vuosi. Aika rientää, kun elämä on mielenkiintoista. Työ on vienyt minut mennessään, kun olen päässyt museoon työskentelemään kulttuurihistoriallisen valokuvakokoelman parissa.

Tämä työrupeama lähenee loppuaan muutaman kuukauden sisällä. Saapa nähdä, mitä uutta kevät ja kesä tuovat eteeni. Vaikka uutta työtä ei heti löytyisikään, aika ei varmasti tule pitkäksi, sillä aina riittää kirjoitettavaa ja kuvattavaa. Juuri nyt nautiskelen pääsiäislomasta.

Puput pallomeressä.

Meillä on ensi kesäksi matkasuunnitelmiakin. Kohteista kerron sitten, kun olemme palanneet reissusta.

Ai niin: rakas äitini täyttää kesäkuussa 90 vuotta, jos Luoja suo. Viimeksi hänen luonaan käydessäni pöydällä oli avonaisena Aino Kallaksen runokirja Kuun silta. Katkelma toisesta aukeamalla olleesta runosta nimeltä Kuollut sydän sopii mielestäni tähän aikaan, kun valo voittaa pimeyden ja lämpö kylmyyden:

Näen valon voiton,

kun voimansa se kerää

ylitse kuolon kauhun,

yön halki, tuskan halki.

Oi sydän kuollut, herää!

Pieni kevätruusu pääsiäispöydässämme.