Kesäkuun lumiset vuoret

Tästä näkymästä konduktööri kuulutti etukäteen.
Kaikki jutun valokuvat: Jouni Perhovaara.

Norjan-matkamme parhaita osuuksia oli junamatka Oslosta Bergeniin läpi vuoriston Bergensbaneniksi kutsuttua rataa pitkin. Maisemat olivat maalauksellisen kauniit. Meillä oli myös jälleen kerran hyvä onni säiden suhteen: aurinko paistoi koko kuusi ja puoli tuntia kestäneen matkan ajan, joten näimme kaukaistenkin vuorten siluetit hyvin.

Tuuria oli siinäkin, että junan ikkunat olivat puhtaat ja valo tuli sellaisesta suunnasta, että maisemien valokuvaaminen oli mahdollista lähes täysin ilman heijastuksia. Kaikki tämän jutun upeat kuvat on ottanut Jouni Perhovaara 6. kesäkuuta 2016.

Oli ihmeellistä seurata kesäisten näkymien muuttuvan pikkuhiljaa karummiksi ja lopulta jäiseksi ja lumiseksi vuoristoseuduksi. Kylmennyt ilma tuntui radan korkeimmalla osuudella junan sisälläkin, mistä syystä jotkut vetivät jo takkia päälle, mutta ihan niin kylmä ei meidän mielestämme sentään tullut.

Näillä tienoin Bergensbanen on korkeimmillaan merenpinnasta.

Valo näytti erikoiselta. Ehkä se johtui siitä, että kesä ja talvi tuntuivat hetkeksi yhdistyvän. Auringonvalo oli alkukesäisen väristä ja säihkyvää, mutta maa ja mustakylkiset vuoret talvipukuun verhoutuneita. Maisemassa siellä täällä virranneiden purojen ja jokien väri oli aivan omanlaistaan tummansinivihertävää.

Tuntui, että matka nimenomaan Oslon suunnasta Bergeniin oli vaikuttavampi kuin mennessämme toiseen suuntaan muutamaa päivää myöhemmin. En usko, että kyse oli vain uutuudenviehätyksestä. Oslon suunnasta tullessa reitin huippukohta on matkan puolivälin jälkeen. Siihen asti eletään jännittävän odotuksen vallassa. Bergenistä tullessa korkein kohta on edessä yllättävän nopeasti, minkä jälkeen vain lasketellaan alamäkeen. Maisemat toki ovat yhtä mahtavat.

Finse on Bergensbanen-radan asemista kaikkein korkeimmalla. Se sijaitsee 1222 metriä merenpinnan yläpuolella.

Korkeimpien seutujen jälkeen maisema alkaa taas vihertää.

Bergensbanen on 496 kilometriä pitkä. Radan nykyinen korkein kohta on 1237 metriä merenpinnan yläpuolella. Alkuperäinen korkein kohta oli 1300 metrissä, mutta se rataosuus on poistettu käytöstä. Mainittakoon, että Bergensbanen ei varsinaisesti ulotu Flåmiin asti, vaan Myrdalista johtaa sinne oma rataosuutensa, Flåmsbana.
Kartta: Wikimedia Commons.

Kultaisia tuokioita Bergenissä

Näkymä hotellihuoneemme parvekkeelta ensimmäisenä iltanamme Bergenissä.

Kesäkuinen Norjan-reissumme jakaantui kolmeen osaan. Ensin vietimme muutaman päivän Oslossa, josta teimme ihanan vuoristojunamatkan Bergeniin. Siellä vietettyjen muutaman päivän jälkeen palasimme vielä pariksi päiväksi Osloon.

Oli mielenkiintoista nähdä, miten erilaisia nuo kaupungit olivat. Etsimättä tulivat mieleen Helsingin ja Turun eroavaisuudet.

Bergenissä tunsimme olomme mukavaksi ja rennoksi, mikä saattaa johtua turkulaisuudestamme. Pieni kaupunki on helpompi hahmottaa. Ihmisillä tuntuu olevan enemmän aikaa hymyillä eivätkä askeleet ole niin tärkeänkiireiset kuin isojen kaupunkien asukkailla.

Bryggenin alue vanhassa satamassa, takana Fløyen-vuori.

Tämä söpö purtilo putputti hotellimme ohi monta kertaa päivässä ja vei matkustajia kalastusmuseoon. Siellä emme ehtineet käydä, mutta sen sijaan nautimme maukkaan aterian taustalla näkyvässä Peppen pizzeriassa.

Olimme jälleen kerran onnekkaita säiden suhteen, sillä Oslon väsyttävän helteen jälkeen ensimmäisen kokonaisen Bergenin-päivämme sumu ja tihkusade tuntuivat virkistäviltä. Seuraavina päivinä aurinko paistoi, mutta ei ollut kuitenkaan liian kuumaa.

Kirjailija Ludvig Holbergin patsas katselee Bergenin vanhaan satamaan päin. Taustalla Fløyen verhoutuu sumuun.

Bryggenin vanhoja makasiineja.

Hotellimme oli kuvassa näkyvä punainen rakennus.

Hotellimme sijaitsi Vågen-lahden rannalla kaupungin historiallisessa keskustassa. Suoraan vastapäätä näkyi Bryggenin alue vanhoine makasiineineen. Oikealla kohosi Fløyen-vuori, jonka laelle pääsimme jännittävästi funikulaarin kyydissä. Kävimme myös museoissa ja kirkoissa, joista kirjoitan myöhemmin.

Näkymä Fløyenilta lounaaseen, etualalla Vågen-lahti.

Fløyenilla oli myös ravintola ja upeita ulkoilureittejä.

Näkymä Fløyenilta etelään.

Marmori häikäisee aurinkoisessa satamassa

Jos oikein tarkkaan katsoo, vesirajassa erottuu joutsenia, jotka olivat tulleet tervehtimään turisteja makupalojen toivossa.

Tämän kesän ensimmäinen matkamme suuntautui Osloon ja Bergeniin. Kumpikaan meistä ei ollut käynyt noissa kaupungeissa aiemmin, ja kirjoittajan vierailusta Pohjois-Norjaan oli kulunut parikymmentä vuotta, joten oli jo aikakin mennä.

Oslossa vietimme muutaman päivän kahdessa erässä. Mieleenpainuneimpia kokemuksia oli käynti Oslon vanhassa satamassa oopperataloa katsomassa viimeisenä kokonaisena lomapäivänämme.

Keskipäivän paahde terävöitti värit ja varjot.

Vuonna 2008 valmistunut, arkkitehtitoimisto Snøhettan suunnittelema Oslon oopperatalo on kuin tieteiselokuvasta. Se näyttää merestä nousevalta jäävuorelta tai avaruudesta pudonneelta muukalaisalukselta. Pinnan valkoinen marmori saa aurinkoisena päivänä kaiken hehkumaan epätodellisen valoisana. Ihmiset näyttävät rakennuksen kaltevilla tasoilla kuin arkkitehtuurikilpailun havainnekuvista leikatuilta. Kattotasanteelta aukeavat upeat näkymät merelle ja kaupunkiin.

Oslon vanhaa satamaa. Rakennelma etualalla oikealla kuuluu oopperatalon kanssa samaan kokonaisuuteen.

Kuin jonkin scifi-elokuvan kaupunkinäkymiä; jännittävää ja samalla jotenkin haikeaa.

Kirjojen ja kissojen kaupunki

Uppsalan yliopiston entinen päärakennus Gustavianum. Museona toimivan rakennuksen kupoliosassa on kiehtova "Rudbeckin anatominen teatteri".

Ennen tulevan kesän matkoja, museoita ja puutarhoja on vielä kerrottava pikkujuttuja viime syyskuiselta Uppsalan-reissultamme. Olisimme hyvin saaneet siellä kulumaan vielä muutaman päivän, niin paljon koettavaa siellä oli.

Loppukesän loistoa kaupunginpuistossa.

Puolisattumalta osuimme näkemään Uppsalan yliopiston kirjaston hienon näyttelyn. Menimme alunperin kirjastoon vähän kuin vaivihkaa sadetta pitämään ja katselemaan ympärillemme. Ensin huomasimme pienen, mutta viehättävän myymälän ja sen vieressä kyltin, joka kertoi vapaasta pääsystä näyttelyyn. Tietysti menimme sisään, ja käynnistä muodostui koko reissun parhaita kokemuksia.

Carolina Rediviva, Uppsalan yliopiston kirjaston päärakennus.
Kuva: Jouni Perhovaara

Pysyvään näyttelyyn on koottu aarteita kirjaston kokoelmista. Oli karttoja, anatomisia piirustuksia, muuta grafiikkaa, kirjeitä ja tietysti toinen toistaan upeampia kirjoja, esimerkiksi Ruotsin arvokkain kirja, hopearaamattu.

Henkilökohtaisesti mykistävin ja uskomattomin hetki oli se, kun sain seistä puolen metrin päässä Wolfgang Amadeus Mozartin nuottikirjasta. Siis kirjasta, jota hän itse on pidellyt ja johon hän on omin käsin luonnostellut osia Taikahuilusta! Miksei nerous voi tarttua?

Uppsalan linnan pihaa, taustalla Tuomiokirkon tornit.
Kuva: Jouni Perhovaara.

Suurin osa Uppsalan linnasta oli suljettuna kaupungissa käydessämme, sillä varsinainen turistikausi oli juuri päättynyt. Linnassa sijaitseva taidemuseo oli kyllä auki ja mielellämme katsastimme sen.

Vierailimme myös Gustavianum-museossa, joka sijaitsee suoraan Tuomiokirkkoa vastapäätä, entisessä yliopiston päärakennuksessa. Sen runsaiden, hienojen kokoelmien mielenkiintoisimpia osia olivat anatomian opetussali eli Rudbeckin anatominen teatteri sekä Augsburgin taidekaappi.

Ja kun Uppsalasta puhutaan, ei sovi unohtaa, että se on Pekka Töpöhännän kotikaupunki. Siitä muistuttivat kissojen kuvat parissa liikennemerkissä. Olimme tosin hiukan pettyneitä ja ihmeissämme siitä, että kaupungista ei sitten juuri muuta Töpöhäntä-aiheista löytynytkään.

Tämä suojatien merkki on yliopiston kirjaston päärakennuksen lähellä.

Näimme hotellihuoneemme ikkunasta rautatieaseman lisäksi Uppsalan linnan ja Tuomiokirkon.

Ilmari Kaijalan aika

Ilmari Kaijala n. 1930–40-luvulla.
Kuvaajasta ei ole tietoa.

Taiteilija Ilmari Kaijalan syntymästä tuli viime kuussa kuluneeksi 130 vuotta. Hän syntyi 28.4.1886 Paattisilla Tekkalan kylässä maanviljelijäperheeseen.

Ilmari oli äitini isän isoveli eli minun isosetäni. En koskaan tavannut häntä, sillä hän kuoli jo vuonna 1944.

Ilmarin syntymän juhlavuoden johdosta perustin hänen taiteelleen ja muistolleen blogin sekä sen tueksi Facebook- ja Twitter-sivun. Ne kulkevat yhteisellä nimellä Ilmari Kaijalan aika.

Sivuilla kerron Ilmarista, hänen taiteestaan ja aikalaisistaan. Myös veljeni on hankkeessa mukana. Hankkeella ei ole minkäänlaisia kaupallisia tarkoitusperiä, vaan ainoa tarkoituksemme on vaalia Ilmarin taidetta ja muistoa.

Jos olet kiinnostunut etenkin 1900-luvun alkuvuosikymmenten piirroksista ja maalauksista sekä tuon ajan ilmiöistä yleensä, astu mukaan Ilmari Kaijalan aikaan.