sunnuntai 21. elokuuta 2016

Kultaisia tuokioita Bergenissä

Näkymä hotellihuoneemme parvekkeelta ensimmäisenä iltanamme Bergenissä.
Kesäkuinen Norjan-reissumme jakaantui kolmeen osaan. Ensin vietimme muutaman päivän Oslossa, josta teimme ihanan vuoristojunamatkan Bergeniin. Siellä vietettyjen muutaman päivän jälkeen palasimme vielä pariksi päiväksi Osloon.

Oli mielenkiintoista nähdä, miten erilaisia nuo kaupungit olivat. Etsimättä tulivat mieleen Helsingin ja Turun eroavaisuudet.

Bergenissä tunsimme olomme mukavaksi ja rennoksi, mikä saattaa johtua turkulaisuudestamme. Pieni kaupunki on helpompi hahmottaa. Ihmisillä tuntuu olevan enemmän aikaa hymyillä eivätkä askeleet ole niin tärkeänkiireiset kuin isojen kaupunkien asukkailla.

Bryggenin alue vanhassa satamassa, takana Fløyen-vuori.
Tämä söpö purtilo putputti hotellimme ohi monta kertaa päivässä ja vei matkustajia kalastusmuseoon. Siellä emme ehtineet käydä, mutta sen sijaan nautimme maukkaan aterian taustalla näkyvässä Peppen pizzeriassa.
Olimme jälleen kerran onnekkaita säiden suhteen, sillä Oslon väsyttävän helteen jälkeen ensimmäisen kokonaisen Bergenin-päivämme sumu ja tihkusade tuntuivat virkistäviltä. Seuraavina päivinä aurinko paistoi, mutta ei ollut kuitenkaan liian kuumaa.

Kirjailija Ludvig Holbergin patsas katselee Bergenin vanhaan satamaan päin. Taustalla Fløyen verhoutuu sumuun.
Bryggenin vanhoja makasiineja.
Hotellimme oli kuvassa näkyvä punainen rakennus.
Hotellimme sijaitsi Vågen-lahden rannalla kaupungin historiallisessa keskustassa. Suoraan vastapäätä näkyi Bryggenin alue vanhoine makasiineineen. Oikealla kohosi Fløyen-vuori, jonka laelle pääsimme jännittävästi funikulaarin kyydissä. Kävimme myös museoissa ja kirkoissa, joista kirjoitan myöhemmin.

Näkymä Fløyenilta lounaaseen, etualalla Vågen-lahti.
Fløyenilla oli myös ravintola ja upeita ulkoilureittejä.
Näkymä Fløyenilta etelään.

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Marmori häikäisee aurinkoisessa satamassa

Jos oikein tarkkaan katsoo, vesirajassa erottuu joutsenia, jotka olivat tulleet tervehtimään turisteja makupalojen toivossa.
Tämän kesän ensimmäinen matkamme suuntautui Osloon ja Bergeniin. Kumpikaan meistä ei ollut käynyt noissa kaupungeissa aiemmin, ja kirjoittajan vierailusta Pohjois-Norjaan oli kulunut parikymmentä vuotta, joten oli jo aikakin mennä.

Oslossa vietimme muutaman päivän kahdessa erässä. Mieleenpainuneimpia kokemuksia oli käynti Oslon vanhassa satamassa oopperataloa katsomassa viimeisenä kokonaisena lomapäivänämme.

Keskipäivän paahde terävöitti värit ja varjot.
Vuonna 2008 valmistunut, arkkitehtitoimisto Snøhettan suunnittelema Oslon oopperatalo on kuin tieteiselokuvasta. Se näyttää merestä nousevalta jäävuorelta tai avaruudesta pudonneelta muukalaisalukselta. Pinnan valkoinen marmori saa aurinkoisena päivänä kaiken hehkumaan epätodellisen valoisana. Ihmiset näyttävät rakennuksen kaltevilla tasoilla kuin arkkitehtuurikilpailun havainnekuvista leikatuilta. Kattotasanteelta aukeavat upeat näkymät merelle ja kaupunkiin.

Oslon vanhaa satamaa. Rakennelma etualalla oikealla kuuluu oopperatalon kanssa samaan kokonaisuuteen.
Kuin jonkin scifi-elokuvan kaupunkinäkymiä; jännittävää ja samalla jotenkin haikeaa.

maanantai 16. toukokuuta 2016

Kirjojen ja kissojen kaupunki

Uppsalan yliopiston entinen päärakennus Gustavianum. Museona toimivan rakennuksen kupoliosassa on kiehtova "Rudbeckin anatominen teatteri".
Ennen tulevan kesän matkoja, museoita ja puutarhoja on vielä kerrottava pikkujuttuja viime syyskuiselta Uppsalan-reissultamme. Olisimme hyvin saaneet siellä kulumaan vielä muutaman päivän, niin paljon koettavaa siellä oli.

Loppukesän loistoa kaupunginpuistossa.
Puolisattumalta osuimme näkemään Uppsalan yliopiston kirjaston hienon näyttelyn. Menimme alunperin kirjastoon vähän kuin vaivihkaa sadetta pitämään ja katselemaan ympärillemme. Ensin huomasimme pienen, mutta viehättävän myymälän ja sen vieressä kyltin, joka kertoi vapaasta pääsystä näyttelyyn. Tietysti menimme sisään, ja käynnistä muodostui koko reissun parhaita kokemuksia.

Carolina Rediviva, Uppsalan yliopiston kirjaston päärakennus.
Kuva: Jouni Perhovaara
Pysyvään näyttelyyn on koottu aarteita kirjaston kokoelmista. Oli karttoja, anatomisia piirustuksia, muuta grafiikkaa, kirjeitä ja tietysti toinen toistaan upeampia kirjoja, esimerkiksi Ruotsin arvokkain kirja, hopearaamattu.

Henkilökohtaisesti mykistävin ja uskomattomin hetki oli se, kun sain seistä puolen metrin päässä Wolfgang Amadeus Mozartin nuottikirjasta. Siis kirjasta, jota hän itse on pidellyt ja johon hän on omin käsin luonnostellut osia Taikahuilusta! Miksei nerous voi tarttua?

Uppsalan linnan pihaa, taustalla Tuomiokirkon tornit.
Kuva: Jouni Perhovaara.
Suurin osa Uppsalan linnasta oli suljettuna kaupungissa käydessämme, sillä varsinainen turistikausi oli juuri päättynyt. Linnassa sijaitseva taidemuseo oli kyllä auki ja mielellämme katsastimme sen.

Vierailimme myös Gustavianum-museossa, joka sijaitsee suoraan Tuomiokirkkoa vastapäätä, entisessä yliopiston päärakennuksessa. Sen runsaiden, hienojen kokoelmien mielenkiintoisimpia osia olivat anatomian opetussali eli Rudbeckin anatominen teatteri sekä Augsburgin taidekaappi.

Ja kun Uppsalasta puhutaan, ei sovi unohtaa, että se on Pekka Töpöhännän kotikaupunki. Siitä muistuttivat kissojen kuvat parissa liikennemerkissä. Olimme tosin hiukan pettyneitä ja ihmeissämme siitä, että kaupungista ei sitten juuri muuta Töpöhäntä-aiheista löytynytkään.

Tämä suojatien merkki on yliopiston kirjaston päärakennuksen lähellä.
Näimme hotellihuoneemme ikkunasta rautatieaseman lisäksi Uppsalan linnan ja Tuomiokirkon.

torstai 12. toukokuuta 2016

Ilmari Kaijalan aika

Ilmari Kaijala n. 193040-luvulla.
Kuvaajasta ei ole tietoa.
Taiteilija Ilmari Kaijalan syntymästä tuli viime kuussa kuluneeksi 130 vuotta. Hän syntyi 28.4.1886 Paattisilla Tekkalan kylässä maanviljelijäperheeseen.

Ilmari oli äitini isän isoveli eli minun isosetäni. En koskaan tavannut häntä, sillä hän kuoli jo vuonna 1944.

Ilmarin syntymän juhlavuoden johdosta perustin hänen taiteelleen ja muistolleen blogin sekä sen tueksi Facebook- ja Twitter-sivun. Ne kulkevat yhteisellä nimellä Ilmari Kaijalan aika.

Sivuilla kerron Ilmarista, hänen taiteestaan ja aikalaisistaan. Myös veljeni on hankkeessa mukana. Hankkeella ei ole minkäänlaisia kaupallisia tarkoitusperiä, vaan ainoa tarkoituksemme on vaalia Ilmarin taidetta ja muistoa.

Jos olet kiinnostunut etenkin 1900-luvun alkuvuosikymmenten piirroksista ja maalauksista sekä tuon ajan ilmiöistä yleensä, astu mukaan Ilmari Kaijalan aikaan.

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Vanhan kirkon valoa ja rauhaa

Cornelis de Graefin sukuhaudan portin yksityiskohtia.
Taannoisen Amsterdamin-reissumme kohteisiin kuului Oude Kerk -nimellä tunnettu kirkko, kaupungin vanhin rakennus. Se sijaitsee keskellä ns. punaisten lyhtyjen aluetta, mutta ei se meitä hermostuttanut, kun menimme sinne tietenkin päiväsaikaan.

Kirkko oli kaunis ja täynnä jännittäviä yksityiskohtia. Olisin voinut tutkia esimerkiksi hautakiviä vaikka kuinka kauan, niiden vaakunoita ja muita kuva-aiheita.



Kirkon lattia koostuu kokonaan hautapaasista. Vanhin Oude Kerkistä löydetty hauta on vuoden 1280 tienoilta. Lattian alle on haudattu kaikkiaan kymmenisen tuhatta ihmistä, viimeiset vuonna 1865. Kirkkoon on haudattu myös Rembrandt van Rijnin puoliso Saskia van Uylenburgh vuonna 1642.

Saskia van Uylenburghin hautakivi 1600-luvulta. Kaiverrus on tehty myöhemmin.
Oude Kerkin haudoista ja niitä koskevista tutkimuksista on olemassa nettisivukin:
http://www.gravenopinternet.nl/en/index.html

Kirkossa on myös kahvila, jonka kauniin sivuhuoneen kerrotaan jollain lailla liittyvän Rembrandtin ja Saskian kihlaukseen. Yhteys jäi lopulta epäselväksi, mutta tunnelma vihrein sävyin sisustetussa pienessä huoneessa oli ihana ja kahvilan kakkupalat massiivisia.

Alttari on aikoinaan sijainnut tällä paikalla keskikuorin kohdalla.



Keskikuorin penkeissä on erikoisia puuleikkauksia.