Marmori häikäisee aurinkoisessa satamassa

Jos oikein tarkkaan katsoo, vesirajassa erottuu joutsenia, jotka olivat tulleet tervehtimään turisteja makupalojen toivossa.

Tämän kesän ensimmäinen matkamme suuntautui Osloon ja Bergeniin. Kumpikaan meistä ei ollut käynyt noissa kaupungeissa aiemmin, ja kirjoittajan vierailusta Pohjois-Norjaan oli kulunut parikymmentä vuotta, joten oli jo aikakin mennä.

Oslossa vietimme muutaman päivän kahdessa erässä. Mieleenpainuneimpia kokemuksia oli käynti Oslon vanhassa satamassa oopperataloa katsomassa viimeisenä kokonaisena lomapäivänämme.

Keskipäivän paahde terävöitti värit ja varjot.

Vuonna 2008 valmistunut, arkkitehtitoimisto Snøhettan suunnittelema Oslon oopperatalo on kuin tieteiselokuvasta. Se näyttää merestä nousevalta jäävuorelta tai avaruudesta pudonneelta muukalaisalukselta. Pinnan valkoinen marmori saa aurinkoisena päivänä kaiken hehkumaan epätodellisen valoisana. Ihmiset näyttävät rakennuksen kaltevilla tasoilla kuin arkkitehtuurikilpailun havainnekuvista leikatuilta. Kattotasanteelta aukeavat upeat näkymät merelle ja kaupunkiin.

Oslon vanhaa satamaa. Rakennelma etualalla oikealla kuuluu oopperatalon kanssa samaan kokonaisuuteen.

Kuin jonkin scifi-elokuvan kaupunkinäkymiä; jännittävää ja samalla jotenkin haikeaa.

Kirjojen ja kissojen kaupunki

Uppsalan yliopiston entinen päärakennus Gustavianum. Museona toimivan rakennuksen kupoliosassa on kiehtova "Rudbeckin anatominen teatteri".

Ennen tulevan kesän matkoja, museoita ja puutarhoja on vielä kerrottava pikkujuttuja viime syyskuiselta Uppsalan-reissultamme. Olisimme hyvin saaneet siellä kulumaan vielä muutaman päivän, niin paljon koettavaa siellä oli.

Loppukesän loistoa kaupunginpuistossa.

Puolisattumalta osuimme näkemään Uppsalan yliopiston kirjaston hienon näyttelyn. Menimme alunperin kirjastoon vähän kuin vaivihkaa sadetta pitämään ja katselemaan ympärillemme. Ensin huomasimme pienen, mutta viehättävän myymälän ja sen vieressä kyltin, joka kertoi vapaasta pääsystä näyttelyyn. Tietysti menimme sisään, ja käynnistä muodostui koko reissun parhaita kokemuksia.

Carolina Rediviva, Uppsalan yliopiston kirjaston päärakennus.
Kuva: Jouni Perhovaara

Pysyvään näyttelyyn on koottu aarteita kirjaston kokoelmista. Oli karttoja, anatomisia piirustuksia, muuta grafiikkaa, kirjeitä ja tietysti toinen toistaan upeampia kirjoja, esimerkiksi Ruotsin arvokkain kirja, hopearaamattu.

Henkilökohtaisesti mykistävin ja uskomattomin hetki oli se, kun sain seistä puolen metrin päässä Wolfgang Amadeus Mozartin nuottikirjasta. Siis kirjasta, jota hän itse on pidellyt ja johon hän on omin käsin luonnostellut osia Taikahuilusta! Miksei nerous voi tarttua?

Uppsalan linnan pihaa, taustalla Tuomiokirkon tornit.
Kuva: Jouni Perhovaara.

Suurin osa Uppsalan linnasta oli suljettuna kaupungissa käydessämme, sillä varsinainen turistikausi oli juuri päättynyt. Linnassa sijaitseva taidemuseo oli kyllä auki ja mielellämme katsastimme sen.

Vierailimme myös Gustavianum-museossa, joka sijaitsee suoraan Tuomiokirkkoa vastapäätä, entisessä yliopiston päärakennuksessa. Sen runsaiden, hienojen kokoelmien mielenkiintoisimpia osia olivat anatomian opetussali eli Rudbeckin anatominen teatteri sekä Augsburgin taidekaappi.

Ja kun Uppsalasta puhutaan, ei sovi unohtaa, että se on Pekka Töpöhännän kotikaupunki. Siitä muistuttivat kissojen kuvat parissa liikennemerkissä. Olimme tosin hiukan pettyneitä ja ihmeissämme siitä, että kaupungista ei sitten juuri muuta Töpöhäntä-aiheista löytynytkään.

Tämä suojatien merkki on yliopiston kirjaston päärakennuksen lähellä.

Näimme hotellihuoneemme ikkunasta rautatieaseman lisäksi Uppsalan linnan ja Tuomiokirkon.

Ilmari Kaijalan aika

Ilmari Kaijala n. 1930–40-luvulla.
Kuvaajasta ei ole tietoa.

Taiteilija Ilmari Kaijalan syntymästä tuli viime kuussa kuluneeksi 130 vuotta. Hän syntyi 28.4.1886 Paattisilla Tekkalan kylässä maanviljelijäperheeseen.

Ilmari oli äitini isän isoveli eli minun isosetäni. En koskaan tavannut häntä, sillä hän kuoli jo vuonna 1944.

Ilmarin syntymän juhlavuoden johdosta perustin hänen taiteelleen ja muistolleen blogin sekä sen tueksi Facebook- ja Twitter-sivun. Ne kulkevat yhteisellä nimellä Ilmari Kaijalan aika.

Sivuilla kerron Ilmarista, hänen taiteestaan ja aikalaisistaan. Myös veljeni on hankkeessa mukana. Hankkeella ei ole minkäänlaisia kaupallisia tarkoitusperiä, vaan ainoa tarkoituksemme on vaalia Ilmarin taidetta ja muistoa.

Jos olet kiinnostunut etenkin 1900-luvun alkuvuosikymmenten piirroksista ja maalauksista sekä tuon ajan ilmiöistä yleensä, astu mukaan Ilmari Kaijalan aikaan.

Vanhan kirkon valoa ja rauhaa

Cornelis de Graefin sukuhaudan portin yksityiskohtia.

Taannoisen Amsterdamin-reissumme kohteisiin kuului Oude Kerk -nimellä tunnettu kirkko, kaupungin vanhin rakennus. Se sijaitsee keskellä ns. punaisten lyhtyjen aluetta, mutta ei se meitä hermostuttanut, kun menimme sinne tietenkin päiväsaikaan.

Kirkko oli kaunis ja täynnä jännittäviä yksityiskohtia. Olisin voinut tutkia esimerkiksi hautakiviä vaikka kuinka kauan, niiden vaakunoita ja muita kuva-aiheita.

Kirkon lattia koostuu kokonaan hautapaasista. Vanhin Oude Kerkistä löydetty hauta on vuoden 1280 tienoilta. Lattian alle on haudattu kaikkiaan kymmenisen tuhatta ihmistä, viimeiset vuonna 1865. Kirkkoon on haudattu myös Rembrandt van Rijnin puoliso Saskia van Uylenburgh vuonna 1642.

Saskia van Uylenburghin hautakivi 1600-luvulta. Kaiverrus on tehty myöhemmin.

Oude Kerkin haudoista ja niitä koskevista tutkimuksista on olemassa nettisivukin:
http://www.gravenopinternet.nl/en/index.html

Kirkossa on myös kahvila, jonka kauniin sivuhuoneen kerrotaan jollain lailla liittyvän Rembrandtin ja Saskian kihlaukseen. Yhteys jäi lopulta epäselväksi, mutta tunnelma vihrein sävyin sisustetussa pienessä huoneessa oli ihana ja kahvilan kakkupalat massiivisia.

Alttari on aikoinaan sijainnut tällä paikalla keskikuorin kohdalla.

Keskikuorin penkeissä on erikoisia puuleikkauksia.

Kuninkaallisten lepopaikka

Uppsalan tuomiokirkon tornit yliopiston päärakennuksen suunnasta nähtyinä.
Historioitsija Erik Gustaf Geijerin patsas katselee kirkolle päin.

Ihana Uppsalan-reissumme viime syyskuussa oli täynnä kulttuurihistoriallisia elämyksiä. Yksi mielenkiintoisimmista oli käynti Uppsalan tuomiokirkossa.

Sen lisäksi, että se on Pohjoismaiden suurin kirkko ja Ruotsin kansallispyhäkkö, se on myös pullollaan suomalaistakin sydäntä koskettavia tarinoita ja yksityiskohtia. Oli hienoa nähdä esimerkiksi Katariina Jagellonican ja Juhana III:n hautamuistomerkit, kuten myös Kustaa Vaasan puolisoineen.

Katariina Jagellonican hautamuistomerkki on marmoria, kalkkikiveä ja alabasteria. Sen tekivät Willem Boy ja Arent Paladin. Katariinan yläpuolella on neljä kullattua taulua, joiden tekstit kertovat hänen elämästään.

Juhana III:n hautamuistomerkki on hänen puolisonsa Katariina Jagellonican hautakappelissa, vaikka Juhana itse on haudattu Vaasojen kuorin kryptaan kirkon itäpäätyyn. Vallanvaihdosten aiheuttamien viivästysten vuoksi muistomerkki saatiin kirkkoon vasta 1700-luvulla, parisataa vuotta Juhanan kuoleman jälkeen. Se sijoitettiin nykyiselle paikalleen 1800-luvulla.

Kirkon pohjoistornissa sijaitsevassa Skattekammaren-museossa ihailimme vanhoja, kauniita kirkollisia tekstiilejä, kuninkaallisten jalokiviä ja muita aarteita. Näytteillä ovat muun muassa ne kruununkalleudet, jotka olivat Kustaa Vaasan ja hänen kuningattariensa yllä kun heidät haudattiin kirkon itäpäädyn kryptaan 1500-luvulla. Metalliesineet siirrettiin haudasta museoon 1800-luvun lopulla.

Kustaa Vaasan hautamuistomerkki, jossa kuninkaan vieressä lepäävät hänen kaksi ensimmäistä vaimoaan, Katariina Saksi-Lauenburgilainen (hahmo kuvassa) ja Margareeta Leijonhufvud.

Kustaa Vaasan ja hänen kuningattariensa hautamuistomerkin itäpäädyssä istuu kaksi puttohahmoa muistuttamassa kuolevaisuudesta. Toinen pitelee tiimalasia, toinen pääkalloa. Latinankielinen teksti kuuluu: Memorare novissima et in aeternum non peccabis (suurinpiirtein: Muista elämäsi loppuvan, niin et enää ikinä tee syntiä).

Meillä on matkoillamme usein ollut hyvä tuuri etenkin museoiden ja muiden nähtävyyksien suhteen, ja niin kävi nytkin. Ensinnäkin satuimme olemaan ainoita vieraita Skattekammarenissa, mikä loi käynnille omalaatuisen, jännittävän tunnelman. Toisinaan museoesineet puhuttelevat katsojaa hiljaisuudessa erityisellä tavalla, aivan kuin olisi mahdollista solmia hetkeksi yhteys vuosisatojen yli esineiden alkuperäisiin omistajiin.

Toinen hauska hetki sattui seuraavana päivänä, kun kävelimme kirkon ohi matkalla linnan suuntaan. Osuimme paikalle kirkkoaukion laitaan juuri niiden muutaman kymmenen sekunnin ajaksi, kun kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia astelivat kirkkoon. Siellä olivat alkamassa piispanvihkiäiset.

Näkymä itäpäätyyn päin. Saarnastuoli on peräisin 1700-luvun alusta. Kuva: Jouni Perhovaara.

Tuomiokirkko Uppsalan linnan pihalta katsottuna.