maanantai 29. elokuuta 2016

Kesäkuun lumiset vuoret

Tästä näkymästä konduktööri kuulutti etukäteen.
Kaikki jutun valokuvat: Jouni Perhovaara.
Norjan-matkamme parhaita osuuksia oli junamatka Oslosta Bergeniin läpi vuoriston Bergensbaneniksi kutsuttua rataa pitkin. Maisemat olivat maalauksellisen kauniit. Meillä oli myös jälleen kerran hyvä onni säiden suhteen: aurinko paistoi koko kuusi ja puoli tuntia kestäneen matkan ajan, joten näimme kaukaistenkin vuorten siluetit hyvin.




Tuuria oli siinäkin, että junan ikkunat olivat puhtaat ja valo tuli sellaisesta suunnasta, että maisemien valokuvaaminen oli mahdollista lähes täysin ilman heijastuksia. Kaikki tämän jutun upeat kuvat on ottanut Jouni Perhovaara 6. kesäkuuta 2016.

Oli ihmeellistä seurata kesäisten näkymien muuttuvan pikkuhiljaa karummiksi ja lopulta jäiseksi ja lumiseksi vuoristoseuduksi. Kylmennyt ilma tuntui radan korkeimmalla osuudella junan sisälläkin, mistä syystä jotkut vetivät jo takkia päälle, mutta ihan niin kylmä ei meidän mielestämme sentään tullut.

Näillä tienoin Bergensbanen on korkeimmillaan merenpinnasta.
Valo näytti erikoiselta. Ehkä se johtui siitä, että kesä ja talvi tuntuivat hetkeksi yhdistyvän. Auringonvalo oli alkukesäisen väristä ja säihkyvää, mutta maa ja mustakylkiset vuoret talvipukuun verhoutuneita. Maisemassa siellä täällä virranneiden purojen ja jokien väri oli aivan omanlaistaan tummansinivihertävää.




Tuntui, että matka nimenomaan Oslon suunnasta Bergeniin oli vaikuttavampi kuin mennessämme toiseen suuntaan muutamaa päivää myöhemmin. En usko, että kyse oli vain uutuudenviehätyksestä. Oslon suunnasta tullessa reitin huippukohta on matkan puolivälin jälkeen. Siihen asti eletään jännittävän odotuksen vallassa. Bergenistä tullessa korkein kohta on edessä yllättävän nopeasti, minkä jälkeen vain lasketellaan alamäkeen. Maisemat toki ovat yhtä mahtavat.



Finse on Bergensbanen-radan asemista kaikkein korkeimmalla. Se sijaitsee 1222 metriä merenpinnan yläpuolella.
Korkeimpien seutujen jälkeen maisema alkaa taas vihertää.
Bergensbanen on 496 kilometriä pitkä. Radan nykyinen korkein kohta on 1237 metriä merenpinnan yläpuolella. Alkuperäinen korkein kohta oli 1300 metrissä, mutta se rataosuus on poistettu käytöstä. Mainittakoon, että Bergensbanen ei varsinaisesti ulotu Flåmiin asti, vaan Myrdalista johtaa sinne oma rataosuutensa, Flåmsbana.
Kartta: Wikimedia Commons.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti