maanantai 16. toukokuuta 2016

Kirjojen ja kissojen kaupunki

Uppsalan yliopiston entinen päärakennus Gustavianum. Museona toimivan rakennuksen kupoliosassa on kiehtova "Rudbeckin anatominen teatteri".
Ennen tulevan kesän matkoja, museoita ja puutarhoja on vielä kerrottava pikkujuttuja viime syyskuiselta Uppsalan-reissultamme. Olisimme hyvin saaneet siellä kulumaan vielä muutaman päivän, niin paljon koettavaa siellä oli.

Loppukesän loistoa kaupunginpuistossa.
Puolisattumalta osuimme näkemään Uppsalan yliopiston kirjaston hienon näyttelyn. Menimme alunperin kirjastoon vähän kuin vaivihkaa sadetta pitämään ja katselemaan ympärillemme. Ensin huomasimme pienen, mutta viehättävän myymälän ja sen vieressä kyltin, joka kertoi vapaasta pääsystä näyttelyyn. Tietysti menimme sisään, ja käynnistä muodostui koko reissun parhaita kokemuksia.

Carolina Rediviva, Uppsalan yliopiston kirjaston päärakennus.
Kuva: Jouni Perhovaara
Pysyvään näyttelyyn on koottu aarteita kirjaston kokoelmista. Oli karttoja, anatomisia piirustuksia, muuta grafiikkaa, kirjeitä ja tietysti toinen toistaan upeampia kirjoja, esimerkiksi Ruotsin arvokkain kirja, hopearaamattu.

Henkilökohtaisesti mykistävin ja uskomattomin hetki oli se, kun sain seistä puolen metrin päässä Wolfgang Amadeus Mozartin nuottikirjasta. Siis kirjasta, jota hän itse on pidellyt ja johon hän on omin käsin luonnostellut osia Taikahuilusta! Miksei nerous voi tarttua?

Uppsalan linnan pihaa, taustalla Tuomiokirkon tornit.
Kuva: Jouni Perhovaara.
Suurin osa Uppsalan linnasta oli suljettuna kaupungissa käydessämme, sillä varsinainen turistikausi oli juuri päättynyt. Linnassa sijaitseva taidemuseo oli kyllä auki ja mielellämme katsastimme sen.

Vierailimme myös Gustavianum-museossa, joka sijaitsee suoraan Tuomiokirkkoa vastapäätä, entisessä yliopiston päärakennuksessa. Sen runsaiden, hienojen kokoelmien mielenkiintoisimpia osia olivat anatomian opetussali eli Rudbeckin anatominen teatteri sekä Augsburgin taidekaappi.

Ja kun Uppsalasta puhutaan, ei sovi unohtaa, että se on Pekka Töpöhännän kotikaupunki. Siitä muistuttivat kissojen kuvat parissa liikennemerkissä. Olimme tosin hiukan pettyneitä ja ihmeissämme siitä, että kaupungista ei sitten juuri muuta Töpöhäntä-aiheista löytynytkään.

Tämä suojatien merkki on yliopiston kirjaston päärakennuksen lähellä.
Näimme hotellihuoneemme ikkunasta rautatieaseman lisäksi Uppsalan linnan ja Tuomiokirkon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti