torstai 15. joulukuuta 2016

Valoa pimeyteen museoista

Lorenzo Lotto: Paimenten kumarrus, n. 1543. Öljy kankaalle. Musei Civici d'Arte e Storia, Brescia.
Teimme antoisan viikonloppureissun marraskuussa Helsinkiin. Kahden päivän aikana ehdimme hyödyntää Museokorttia neljässä museossa. Enemmänkin ehkä olisi ehtinyt, mutta tapanamme on syventyä näyttelyihin perusteellisesti, joten kaksi museota päivässä on aivan riittävästi.

Urpo Wainio: Aamutunnelma (yksityiskohta), 1941. Öljy kankaalle. Signe ja Ane Gyllenbergin säätiö.
Aloitimme viikonlopun käymällä perjantaina tsekkaamassa Amos Andersonin museon kekseliään ja tunnelmallisen Helsinki Noir -näyttelyn. Sen jälkeen siirryimme Ateneumiin ihastelemaan Modiglianin teoksia.

Maalauksen nainen on aivan isoäitini ja hänen sisarensa näköinen.
Amedeo Modigliani: Nuoren naisen muotokuva, 1918. Öljy kankaalle. Yksityiskokoelma.
Seuraavana päivänä kävelimme leudon raikkaassa säässä Sinebrychoffin taidemuseoon, jossa vaikutuimme asetelmamaalauksista ja ikoneista. Myös perusnäyttely upeine esinekokoelmineen on mieleenpainuva ja mielenkiintoinen.

Jutun pääkuvana on Kansallismuseon renessanssinäyttelyssä näkemämme Lorenzo Lotton teos. Noin vuonna 1543 maalattu Paimenten kumarrus vetosi minuun erityisesti siksi, että siinä esiintyvät totiset enkelit vaikuttavat erityisen sympaattisilta. Jeesus-lasta taustalla uteliaina kurkkivat tallin eläimet ovat mielestäni hellyttäviä.

Tässä mainitsemiini näyttelyihin ehtii vielä hyvin tutustua, sillä kaikki ovat avoinna vuoden 2017 puolelle vähintään muutaman päivän ajan. Modigliani on nähtävissä helmikuulle asti ja Sinebrychoffin ikoninäyttely huhtikuun loppuun.

Gertrud Metz: Hedelmäasetelma (yksityiskohta), 1700-luvun loppu. Öljy kuparille. Sinebrychoffin taidemuseo.

perjantai 21. lokakuuta 2016

Kuolemantanssissa kauhu ja loisto kietoutuvat yhteen

Keisarinnan on vaikea uskoa, että Kuolema kutsuu häntä.
Bernt Notken Kuolemantanssin yksityiskohta.
Tallinnan Nigulisten kirkon museossa säilytettävä Bernt Notken Kuolemantanssi 1400-luvun loppupuolelta on vaikuttavimpia näkemiäni taideteoksia. Se ei aiheestaan huolimatta ole mielestäni pelottava, vaan kiehtova ja kauniskin.

Kolmetoista hahmoa on maalauksessa kuvattu rauhaisan sievä maisema taustanaan. Maisemassa näkyy pienen kaupungin rakennuksia ja niityillä kuljeskelevia ihmisiä ja eläimiä. Kuolemaa esittävät luurankohahmot keskustelevat ja tanssahtelevat paavin, keisarin, keisarinnan, kardinaalin ja kuninkaan kanssa. Mukana on myös saarnaajan hahmo, joka avaa teoksen "puheosuuden". Vuoropuhelu etenee hahmojen alapuolelle maalatussa saksankielisessä tekstissä.

Bernt Notken Kuolemantanssi on Nigulisten kirkossa toimivan museon aarteita, ja sen näkeminen oli syyskuisen Tallinnan-matkamme kohokohtia.
Myöhäiskeskiajan taiteessa kuolemantanssi, Danse Macabre, oli yleinen vertauskuvallinen aihe. Se perustuu ajatukseen, että kuoleman edessä kaikki ovat samanarvoisia, elämänaikaisesta asemastaan huolimatta.

Notken Kuolemantanssin aluksi saarnaaja kehottaa kaikkia ihmisiä pitämään mielessään, että kukaan ei voi paeta kuolemaa. Tarina jatkuu siten, että kukin ihmishahmoista vuorollaan puhuttelee Kuolemaa, ja Kuolema vastaa heille sekä kutsuu seuraavan ihmishahmon mukaan tanssiin. Ihmisten puheenvuorot ovat voimakkaasti pelon värittämiä, kun taas Kuoleman puheen sävy on armoton.

Kuolema tarttuu paavin käteen. Paavi synkeä katse on kohdistunut katselijaan.
Bernt Notken Kuolemantanssin yksityiskohta.
Englanninkielisestä käännöksestä vapaasti suomennettu esimerkki tekstistä:

Keisarinna: Tiedän, että Kuolema tarkoittaa minua. En ole koskaan ennen ollut näin kauhuissani. Luulin, että hän on järjiltään, sillä minä sentään olen nuori ja keisarinna. Luulin, että minulla olisi valtaa, en koskaan edes arvannut hänen olevan tulossa, tai että ylipäätään kukaan voisi koskea minuun. Voi, anna minun elää hiukan pidempään, rukoilen sinua!

Kuolema: Korkea-arvoinen keisarinna, vaikuttaa siltä, että olitte unohtanut olemassaoloni. Olkaa hyvä ja tulkaa tänne. Aika on kypsä. Toivoitte helppoa ulospääsyä – ei käy! Vaikka olittekin kovin tärkeä, teidän pitää osallistua leikkiin kuten kaikkien muidenkin.

Nigulisten kirkon Kuolemantanssi on alun perin ollut isompi. Ei ole kuitenkaan tarkkaa tietoa, minkä kokoinen teos on aikoinaan ollut ja mitä sille on tapahtunut, eli miksi siitä on jäljellä vain runsaan seitsemän metrin pituinen fragmentti. Tutkijat ovat arvioineet, että alkuperäinen maalaus on voinut olla lähes 30 metrin pituinen. Bernt Notke nimittäin maalasi samasta aiheesta teoksen myös Lyypekin Pyhän Marian kirkkoa varten. Lyypekin teos oli 1700-luvun alkuun mennessä päässyt niin huonoon kuntoon, että siitä valmistettiin kopio. Sekin on sittemmin tuhoutunut.

Edes maallisen vallan symbolit eivät auta keisaria, kun Kuolema tanssahtelee paikalle tekemään hänestä "matojen ruokaa".
Bernt Notken Kuolemantanssin yksityiskohta.

tiistai 27. syyskuuta 2016

Tallinnan syystaivaan alla

Naapurini kertoi ennen matkaamme, että Tallinnassa näyttää ihan siltä kuin kuvissa. Hän oli aivan oikeassa.
Yläkaupungin näköalapaikoilta oli mukava katsella yli piparkakkutalojen kattojen.
Teimme vastikään muutaman päivän mittaisen matkan Tallinnaan. Emme kumpikaan olleet aiemmin käyneet siellä. Matkasta muotoutui oikein mukava.

Ehdimme runsaassa kolmessa päivässä nähdä hyvän valikoiman kirkkoja ja taidemuseoita, kierrellä vanhaakaupunkia ja vierailla kahdesti kissakahvilassa. Kerron näkemistämme kohteista yksityiskohtaisemmin myöhemmin.


Suloisten kissojen lisäksi erityismaininnan ansaitsee keskiaikainen kaupunginmuuri, jollaista emme olleet missään aiemmin vielä nähneet. Sieltä oli hienoja näkymiä kattojen ja pienten pihojen yli. Itse en tohtinut muurivierailulla kiivetä tarjolla olleisiin torneihin. Se ei tuntunut hyvältä idealta korkeanpaikankammoiselle, varsinkin kun ylimpien jyrkkien rappusten kaiteen virkaa toimitti vain kiikkerä köysiviritelmä.

Jälleen kerran säät suosivat meitä ja saimme nauttia auringonpaisteesta koko matkan. Tuuli tuntui kyllä ajoittain viileältä, mutta niin kai sen kuuluukin syksyllä satamakaupungissa.

Kaupunginmuuri ei ollut kovin korkea, mutta silti sielläkin hiukan huippasi.

Ei ole nukkekoti, vaan jonkun onnellisen patio, joka näkyi kaupunginmuurilta.

Pummi-niminen kisu poseerasi kissakahvila Nurrissa.

maanantai 29. elokuuta 2016

Kesäkuun lumiset vuoret

Tästä näkymästä konduktööri kuulutti etukäteen.
Kaikki jutun valokuvat: Jouni Perhovaara.
Norjan-matkamme parhaita osuuksia oli junamatka Oslosta Bergeniin läpi vuoriston Bergensbaneniksi kutsuttua rataa pitkin. Maisemat olivat maalauksellisen kauniit. Meillä oli myös jälleen kerran hyvä onni säiden suhteen: aurinko paistoi koko kuusi ja puoli tuntia kestäneen matkan ajan, joten näimme kaukaistenkin vuorten siluetit hyvin.




Tuuria oli siinäkin, että junan ikkunat olivat puhtaat ja valo tuli sellaisesta suunnasta, että maisemien valokuvaaminen oli mahdollista lähes täysin ilman heijastuksia. Kaikki tämän jutun upeat kuvat on ottanut Jouni Perhovaara 6. kesäkuuta 2016.

Oli ihmeellistä seurata kesäisten näkymien muuttuvan pikkuhiljaa karummiksi ja lopulta jäiseksi ja lumiseksi vuoristoseuduksi. Kylmennyt ilma tuntui radan korkeimmalla osuudella junan sisälläkin, mistä syystä jotkut vetivät jo takkia päälle, mutta ihan niin kylmä ei meidän mielestämme sentään tullut.

Näillä tienoin Bergensbanen on korkeimmillaan merenpinnasta.
Valo näytti erikoiselta. Ehkä se johtui siitä, että kesä ja talvi tuntuivat hetkeksi yhdistyvän. Auringonvalo oli alkukesäisen väristä ja säihkyvää, mutta maa ja mustakylkiset vuoret talvipukuun verhoutuneita. Maisemassa siellä täällä virranneiden purojen ja jokien väri oli aivan omanlaistaan tummansinivihertävää.




Tuntui, että matka nimenomaan Oslon suunnasta Bergeniin oli vaikuttavampi kuin mennessämme toiseen suuntaan muutamaa päivää myöhemmin. En usko, että kyse oli vain uutuudenviehätyksestä. Oslon suunnasta tullessa reitin huippukohta on matkan puolivälin jälkeen. Siihen asti eletään jännittävän odotuksen vallassa. Bergenistä tullessa korkein kohta on edessä yllättävän nopeasti, minkä jälkeen vain lasketellaan alamäkeen. Maisemat toki ovat yhtä mahtavat.



Finse on Bergensbanen-radan asemista kaikkein korkeimmalla. Se sijaitsee 1222 metriä merenpinnan yläpuolella.
Korkeimpien seutujen jälkeen maisema alkaa taas vihertää.
Bergensbanen on 496 kilometriä pitkä. Radan nykyinen korkein kohta on 1237 metriä merenpinnan yläpuolella. Alkuperäinen korkein kohta oli 1300 metrissä, mutta se rataosuus on poistettu käytöstä. Mainittakoon, että Bergensbanen ei varsinaisesti ulotu Flåmiin asti, vaan Myrdalista johtaa sinne oma rataosuutensa, Flåmsbana.
Kartta: Wikimedia Commons.

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Kultaisia tuokioita Bergenissä

Näkymä hotellihuoneemme parvekkeelta ensimmäisenä iltanamme Bergenissä.
Kesäkuinen Norjan-reissumme jakaantui kolmeen osaan. Ensin vietimme muutaman päivän Oslossa, josta teimme ihanan vuoristojunamatkan Bergeniin. Siellä vietettyjen muutaman päivän jälkeen palasimme vielä pariksi päiväksi Osloon.

Oli mielenkiintoista nähdä, miten erilaisia nuo kaupungit olivat. Etsimättä tulivat mieleen Helsingin ja Turun eroavaisuudet.

Bergenissä tunsimme olomme mukavaksi ja rennoksi, mikä saattaa johtua turkulaisuudestamme. Pieni kaupunki on helpompi hahmottaa. Ihmisillä tuntuu olevan enemmän aikaa hymyillä eivätkä askeleet ole niin tärkeänkiireiset kuin isojen kaupunkien asukkailla.

Bryggenin alue vanhassa satamassa, takana Fløyen-vuori.
Tämä söpö purtilo putputti hotellimme ohi monta kertaa päivässä ja vei matkustajia kalastusmuseoon. Siellä emme ehtineet käydä, mutta sen sijaan nautimme maukkaan aterian taustalla näkyvässä Peppen pizzeriassa.
Olimme jälleen kerran onnekkaita säiden suhteen, sillä Oslon väsyttävän helteen jälkeen ensimmäisen kokonaisen Bergenin-päivämme sumu ja tihkusade tuntuivat virkistäviltä. Seuraavina päivinä aurinko paistoi, mutta ei ollut kuitenkaan liian kuumaa.

Kirjailija Ludvig Holbergin patsas katselee Bergenin vanhaan satamaan päin. Taustalla Fløyen verhoutuu sumuun.
Bryggenin vanhoja makasiineja.
Hotellimme oli kuvassa näkyvä punainen rakennus.
Hotellimme sijaitsi Vågen-lahden rannalla kaupungin historiallisessa keskustassa. Suoraan vastapäätä näkyi Bryggenin alue vanhoine makasiineineen. Oikealla kohosi Fløyen-vuori, jonka laelle pääsimme jännittävästi funikulaarin kyydissä. Kävimme myös museoissa ja kirkoissa, joista kirjoitan myöhemmin.

Näkymä Fløyenilta lounaaseen, etualalla Vågen-lahti.
Fløyenilla oli myös ravintola ja upeita ulkoilureittejä.
Näkymä Fløyenilta etelään.

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Marmori häikäisee aurinkoisessa satamassa

Jos oikein tarkkaan katsoo, vesirajassa erottuu joutsenia, jotka olivat tulleet tervehtimään turisteja makupalojen toivossa.
Tämän kesän ensimmäinen matkamme suuntautui Osloon ja Bergeniin. Kumpikaan meistä ei ollut käynyt noissa kaupungeissa aiemmin, ja kirjoittajan vierailusta Pohjois-Norjaan oli kulunut parikymmentä vuotta, joten oli jo aikakin mennä.

Oslossa vietimme muutaman päivän kahdessa erässä. Mieleenpainuneimpia kokemuksia oli käynti Oslon vanhassa satamassa oopperataloa katsomassa viimeisenä kokonaisena lomapäivänämme.

Keskipäivän paahde terävöitti värit ja varjot.
Vuonna 2008 valmistunut, arkkitehtitoimisto Snøhettan suunnittelema Oslon oopperatalo on kuin tieteiselokuvasta. Se näyttää merestä nousevalta jäävuorelta tai avaruudesta pudonneelta muukalaisalukselta. Pinnan valkoinen marmori saa aurinkoisena päivänä kaiken hehkumaan epätodellisen valoisana. Ihmiset näyttävät rakennuksen kaltevilla tasoilla kuin arkkitehtuurikilpailun havainnekuvista leikatuilta. Kattotasanteelta aukeavat upeat näkymät merelle ja kaupunkiin.

Oslon vanhaa satamaa. Rakennelma etualalla oikealla kuuluu oopperatalon kanssa samaan kokonaisuuteen.
Kuin jonkin scifi-elokuvan kaupunkinäkymiä; jännittävää ja samalla jotenkin haikeaa.

maanantai 16. toukokuuta 2016

Kirjojen ja kissojen kaupunki

Uppsalan yliopiston entinen päärakennus Gustavianum. Museona toimivan rakennuksen kupoliosassa on kiehtova "Rudbeckin anatominen teatteri".
Ennen tulevan kesän matkoja, museoita ja puutarhoja on vielä kerrottava pikkujuttuja viime syyskuiselta Uppsalan-reissultamme. Olisimme hyvin saaneet siellä kulumaan vielä muutaman päivän, niin paljon koettavaa siellä oli.

Loppukesän loistoa kaupunginpuistossa.
Puolisattumalta osuimme näkemään Uppsalan yliopiston kirjaston hienon näyttelyn. Menimme alunperin kirjastoon vähän kuin vaivihkaa sadetta pitämään ja katselemaan ympärillemme. Ensin huomasimme pienen, mutta viehättävän myymälän ja sen vieressä kyltin, joka kertoi vapaasta pääsystä näyttelyyn. Tietysti menimme sisään, ja käynnistä muodostui koko reissun parhaita kokemuksia.

Carolina Rediviva, Uppsalan yliopiston kirjaston päärakennus.
Kuva: Jouni Perhovaara
Pysyvään näyttelyyn on koottu aarteita kirjaston kokoelmista. Oli karttoja, anatomisia piirustuksia, muuta grafiikkaa, kirjeitä ja tietysti toinen toistaan upeampia kirjoja, esimerkiksi Ruotsin arvokkain kirja, hopearaamattu.

Henkilökohtaisesti mykistävin ja uskomattomin hetki oli se, kun sain seistä puolen metrin päässä Wolfgang Amadeus Mozartin nuottikirjasta. Siis kirjasta, jota hän itse on pidellyt ja johon hän on omin käsin luonnostellut osia Taikahuilusta! Miksei nerous voi tarttua?

Uppsalan linnan pihaa, taustalla Tuomiokirkon tornit.
Kuva: Jouni Perhovaara.
Suurin osa Uppsalan linnasta oli suljettuna kaupungissa käydessämme, sillä varsinainen turistikausi oli juuri päättynyt. Linnassa sijaitseva taidemuseo oli kyllä auki ja mielellämme katsastimme sen.

Vierailimme myös Gustavianum-museossa, joka sijaitsee suoraan Tuomiokirkkoa vastapäätä, entisessä yliopiston päärakennuksessa. Sen runsaiden, hienojen kokoelmien mielenkiintoisimpia osia olivat anatomian opetussali eli Rudbeckin anatominen teatteri sekä Augsburgin taidekaappi.

Ja kun Uppsalasta puhutaan, ei sovi unohtaa, että se on Pekka Töpöhännän kotikaupunki. Siitä muistuttivat kissojen kuvat parissa liikennemerkissä. Olimme tosin hiukan pettyneitä ja ihmeissämme siitä, että kaupungista ei sitten juuri muuta Töpöhäntä-aiheista löytynytkään.

Tämä suojatien merkki on yliopiston kirjaston päärakennuksen lähellä.
Näimme hotellihuoneemme ikkunasta rautatieaseman lisäksi Uppsalan linnan ja Tuomiokirkon.

torstai 12. toukokuuta 2016

Ilmari Kaijalan aika

Ilmari Kaijala n. 193040-luvulla.
Kuvaajasta ei ole tietoa.
Taiteilija Ilmari Kaijalan syntymästä tuli viime kuussa kuluneeksi 130 vuotta. Hän syntyi 28.4.1886 Paattisilla Tekkalan kylässä maanviljelijäperheeseen.

Ilmari oli äitini isän isoveli eli minun isosetäni. En koskaan tavannut häntä, sillä hän kuoli jo vuonna 1944.

Ilmarin syntymän juhlavuoden johdosta perustin hänen taiteelleen ja muistolleen blogin sekä sen tueksi Facebook- ja Twitter-sivun. Ne kulkevat yhteisellä nimellä Ilmari Kaijalan aika.

Sivuilla kerron Ilmarista, hänen taiteestaan ja aikalaisistaan. Myös veljeni on hankkeessa mukana. Hankkeella ei ole minkäänlaisia kaupallisia tarkoitusperiä, vaan ainoa tarkoituksemme on vaalia Ilmarin taidetta ja muistoa.

Jos olet kiinnostunut etenkin 1900-luvun alkuvuosikymmenten piirroksista ja maalauksista sekä tuon ajan ilmiöistä yleensä, astu mukaan Ilmari Kaijalan aikaan.

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Vanhan kirkon valoa ja rauhaa

Cornelis de Graefin sukuhaudan portin yksityiskohtia.
Taannoisen Amsterdamin-reissumme kohteisiin kuului Oude Kerk -nimellä tunnettu kirkko, kaupungin vanhin rakennus. Se sijaitsee keskellä ns. punaisten lyhtyjen aluetta, mutta ei se meitä hermostuttanut, kun menimme sinne tietenkin päiväsaikaan.

Kirkko oli kaunis ja täynnä jännittäviä yksityiskohtia. Olisin voinut tutkia esimerkiksi hautakiviä vaikka kuinka kauan, niiden vaakunoita ja muita kuva-aiheita.



Kirkon lattia koostuu kokonaan hautapaasista. Vanhin Oude Kerkistä löydetty hauta on vuoden 1280 tienoilta. Lattian alle on haudattu kaikkiaan kymmenisen tuhatta ihmistä, viimeiset vuonna 1865. Kirkkoon on haudattu myös Rembrandt van Rijnin puoliso Saskia van Uylenburgh vuonna 1642.

Saskia van Uylenburghin hautakivi 1600-luvulta. Kaiverrus on tehty myöhemmin.
Oude Kerkin haudoista ja niitä koskevista tutkimuksista on olemassa nettisivukin:
http://www.gravenopinternet.nl/en/index.html

Kirkossa on myös kahvila, jonka kauniin sivuhuoneen kerrotaan jollain lailla liittyvän Rembrandtin ja Saskian kihlaukseen. Yhteys jäi lopulta epäselväksi, mutta tunnelma vihrein sävyin sisustetussa pienessä huoneessa oli ihana ja kahvilan kakkupalat massiivisia.

Alttari on aikoinaan sijainnut tällä paikalla keskikuorin kohdalla.



Keskikuorin penkeissä on erikoisia puuleikkauksia.