Hampurin torneja ja raunioita

Näkymä Binnenalsterin pohjoisrannalta etelän suuntaan.

Ensimmäisenä kokonaisena päivänämme Hampurissa kesäkuussa teimme aurinkoisen kävelyretken Binnenalster-tekojärven ympäri. Siltä kävelyltä on peräisin ylläoleva kuva, johon mahtui suihkulähteen lisäksi peräti viisi komeaa tornia. Rakennukset ovat vasemmalta lukien kirkot St. Jacobi, St. Petri ja St. Katharinen, raatihuone sekä nykyään muistomerkkinä ja museona toimiva rauniokirkko Mahnmal St. Nikolai. Lyhyehkön vierailumme aikana ehdimme tutustua tarkemmin kolmeen noista kohteista.

Saapumispäivänämme lähdimme majoittumisen jälkeen katselemaan lähiympäristöä. Hetken aikaa myöhäisiltapäivän auringossa käveltyämme kuulimme kirkonkellojen soittavan heleästi viittä. Päätimme samantien käydä katsomassa tarkemmin kirkkoa, josta kellojen ääni kuului.

St. Petri houkutteli meidät luokseen kellojaan soittamalla.
Kuva: Jouni Perhovaara.

Kyseessä oli 1100-luvulla alkunsa saanut Hauptkirche St. Petri, Hampurin vanhin kirkko. Sinne näytti olevan menossa yllättävän paljon ihmisiä ottaen huomioon, että oli keskiviikkoilta. Emme olleet uskoa tuuriamme, kun meille selvisi, että pian olisi alkamassa viikoittainen kirkkomusiikkitunti, jonne oli vieläpä vapaa pääsy. Siispä vietimme kirkossa rentouttavan tunnin mahtavaa urkumusiikkia kuunnellen ja kirkkoa ihaillen. Urkuja soitti Jonas Kannenberg, ja ohjelmisto koostui 1600-1800-luvun sävellyksistä.

Kirkkohetken jälkeen suuntasimme kohti Raatihuoneentoria. 1800-luvun loppupuolella rakennettu Hampurin raatihuone on vaikuttava näky. Sen aulaan ja sisäpihalle on yleisölle vapaa pääsy, vaikka rakennus toimiikin edelleen tärkeänä hallinnollisena keskuksena. Opastettuja kierroksia järjestetään raatihuoneen muihin osiin useita kertoja päivässä. Me olimme liikkeellä niin myöhään, ettemme enää olisi kierroksille ehtineet, jos olisimme jaksaneetkaan. Olihan takana jo pitkä päivä matkustamisineen.

Raatihuone on Hampurin tunnetuimpia rakennuksia.

Näkymä Raatihuoneentorilta St. Petriin päin. Kuva: Jouni Perhovaara.

Seuraavana päivänä halusimme nähdä Mahnmal St. Nikolain. Alkujaan keskiaikaisesta ja Hampurin vuoden 1842 palon jälkeen uudelleen rakennetusta kirkosta on toisen maailmansodan jäljiltä pystyssä enää torni ja hiukan muita raunioita. Paikka on nykyään muistomerkkinä. Kirkontorni palvelee näköalatornina, ja kirkon vanhassa kryptassa toimii museo.

Paikalla ollessamme, ja vielä tätä kirjoittaessanikin, kirkontornia kunnostettiin. Se oli siis kokonaan rakennustelineiden peitossa. Siitä huolimatta torniin pääsi hissillä katsomaan maisemia. Korkeanpaikankammoisena kuvittelin, etten mitenkään uskaltaisi, mutta tunne hississä ja ylhäällä näköalatasanteella olikin yllättävän turvallinen. Rakennustelineiden välistä näki ihan hyvin ja kauas, eikä mitään kovaa viimaakaan tuntunut, vaikka olimme 76 metrin korkeudessa.

St. Nikolain raunioita etualalla.

Oikealla näkyy kryptassa sijaitsevaan museoon vievien portaiden portti, vasemmalla rakennustelineiden peitossa olevaa kirkontornia.

Kirkon kryptaan perustettu, vuonna 2013 avattu museo yllätti täysin, sillä sen vaatimaton ulkokuori paljasti hienon sisällön. Museon pysyvä näyttely, Gomorrha 1943 – Die Zerstörung Hamburgs im Luftkrieg (Hampurin tuho ilmasodassa) on loistavalla ammattitaidolla, asiantuntemuksella ja omistautumisella toteutettu kokonaisuus, joka koskettaa ja antaa valtavan määrän tietoa. Näyttelyssä on käytetty hyödyksi useita erilaisia keinoja sisällön elävöittämiseksi ja havainnollistamiseksi, mutta se ei silti harhaudu kosiskelevaan sirkustemppuiluun. Museo oli parhaita koskaan näkemiämme.

Mainittakoon vielä, että Mahnmal St. Nikolaissa sekä lippuja myynyt herra että museota valvonut rouva olivat kumpikin arviolta vähintään 70-75-vuotiaita. Suomalaiseen ikäsyrjintään kyllästynyt sielu virkistyi.

Haikeaa kauneutta hävityksen keskellä Mahnmal St. Nikolaissa.