torstai 12. helmikuuta 2015

Lemmen otteessa

Tuntemattoman kuvaajan otoksessa on 1900-luvun alun suosittu kuva-aihe flirttailevasta parista.

Pariskunta näyttää olevan suutelemaisillaan. Mies on kietonut käsivartensa naisen ympärille ja pitelee tämän kättä. Nainen katsoo miestä puoliksi suljettujen silmäluomiensa alta ja on koukistanut toisen säärensä takanaan olevalle sohvalle. Vai onko hän sohvalla polvillaan? Etualalla kukkakimppu rönsyää kuin enteenä tulevasta keväästä ja muodostaa naisen puvulle elävän pitsihelman. Kukkien valkoinen ryöppy synnyttää myös mielikuvan merenvaahdosta, josta nousee rakkauden jumalatar Afrodite.

Noin 1910-luvulla painettu postikortti on lähetetty nimipäiväonnitteluksi Eino Haloselle Turussa marraskuussa 1923. Kortissa ei ole allekirjoitusta. Romantiikan nimissä voimme silti ilman muuta olettaa, että sen on lähettänyt sama henkilö, joka on kuin kiusoitellen merkinnyt kuvan tuntemattomien kuhertelijoiden nimiksi "Eino" ja "Ellen".

Tiesiköhän kortin saanut Eino entuudestaan, että sen todennäköisesti lähettänyt Ellen oli ihastunut tai rakastunut häneen? Jos kortti oli ensimmäinen vihje siihen suuntaan, sitä voisi pitää jopa hieman uskaliaana. Voi tietenkin olla, että Eino ja Ellen olivat jo aiemmin tunnustaneet lämpimät tunteensa toisiaan kohtaan. Menivätkö he kenties lopulta naimisiin, vai kiskoiko kiihkeä 1920-luku heidät erilleen toisistaan?

Edith Södergran kirjoitti runossaan Päivä viilenee vuonna 1916:

Päivä viilenee illan tullen. 
Juo minun käteni lämpö, 
kädessäni on kevään veri. 
Ota käteni, valkoinen käsivarteni, 
ota kapeitten olkapäitteni kaipaus. 
Olisi kummallista tuntea, 
yhtenä ainoana yönä, tällaisena yönä 
povellani raskas pääsi. 

(Suom. Uuno Kailas v. 1929)

maanantai 9. helmikuuta 2015

Taideyliannoksen partaalla

Kai Nielsenin veistos Vesiäiti Glyptoteekin talvipuutarhassa. Altaassa uiskentelee kultakaloja.
Taidemuseo Glyptoteket (virallisemmin Ny Carlsberg Glyptotek) oli viimekesäisen Kööpenhaminan-matkamme mielenkiintoisimpia kokemuksia. "Don't get lost", sanoi lipunmyyjä ojentaessaan meille rakennuksen kartan, ja syytä olikin (sekä varoitukselle että kartalle).

Museolla on laaja kokoelma niin antiikin taidetta ja muuta esineistöä kuin myös 1800-luvun tanskalaista ja muun muassa ranskalaista taidetta, siis sellaisilta tyypeiltä kuin vaikkapa Degas, Manet, Rodin, Gauguin ja van Gogh. (Stendhalin syndrooma, anyone?)

Glyptoteekin kokoelmissa on myös muinaisen Egyptin esineitä. Kuva: Jouni Perhovaara.
Lisäksi museossa on ihana talvipuutarha, josta ei tee mieli poistua kuin korkeintaan viereiseen museokauppaan tai ravintolaan. Viimeksi mainitussa nautimme mahtavat tanskalaiset lihapullat.

Tritonin patsas talvipuutarhassa. Triton on Poseidonin poika ja meren sanansaattaja kreikkalaisessa mytologiassa.
Kuten oli laita aiemmin tässä blogissa mainitun Rosenborgin linnankin, Glyptoteekkiin syventymiseen kannattaa varata useampi kuin yksi päivä, sillä sen anti on ylitsepursuavan runsas. Meillä ei ollut siihen mahdollisuutta, joten vietimme museossa yhteen menoon viisi ja puoli tuntia eli lähes koko aukioloajan tuona loppukesän lauantaina. Illalla hotellissa tiesi olleensa koko päivän tolppiensa päällä. Uinahdimme kuin kylläiset vauvat.

Arkkitehti Vilhelm Dahlerup suunnitteli museon vanhimman osan, joka avattiin 1897 ja jonka julkisivu näkyy tässä. Kuva: Jouni Perhovaara.