perjantai 23. tammikuuta 2015

Tuntemattomat ullakolla

Varmaankin kaikki pitävät sukunsa vanhoista valokuvista, mutta tuntemattomienkin ihmisten kuvat voivat kiehtoa ja jäädä ajatuksiin. Jutun alareunassa olevan kuvan löysin toissa syksynä antiikkikaupan sekalaisia valokuvia sisältäneestä pahvilaatikosta.

Tuntemattoman kuvaajan ottamassa pariskunnan muotokuvassa huomio ennen muuta kiinnittyy miehen pään ympärille kiedottuun siteeseen. Henkilöiden vaatetuksesta ja kuvaustyylistä päätellen kuva on otettu noin sata vuotta sitten. Jos mies on suomalainen, hän on saattanut haavoittua sisällissodassa. Vammastaan huolimatta hän on halunnut asettua kuvaan vaímonsa tai kihlattunsa kanssa. Onko kyse sotasankaruuden todistamisesta vai jostakin aivan muusta kuin sodasta?

Kuvan tausta on erikoinen. Seinällä roikkuva täkki on ehkä laitettu verhoksi ikkunan eteen, jotta liiallinen valo ei häiritsisi kuvanottoa. Valokuva on kenties otettu ullakolla, sillä katto ja mahdollinen ikkuna täkin takana näyttävät olevan suhteeellisen matalalla.

Tausta vaikuttaa viimeistelemättömältä tai jotenkin huolettomalta. Tuohon aikaanhan oli tapana käyttää maalattuja taustakuvia, ainakin jos valokuva otettiin ateljeessa. Onko kuva siis otettu pariskunnan kotona, vaikka henkilöiden sijainti ja asento kuvassa vievät ajatukset pikemminkin ateljeekuvaukseen? Epämääräisen taustan ja harkitun tuntuisen henkilösommitelman välille syntyy mielenkiintoinen ristiriita.

Seinällä on pikkutytön kuva. Emme voi tietää, onko hänellä jokin yhteys pariskuntaan. Jotkut halusivat tuohon aikaan ottaa muotokuvaansa mukaan jonkun rakkaan vainajan kuvan. Voi olla, että tytön kuva esittää pariskunnan kenties kuollutta tytärtä. Toisaalta: jos kuvan tausta on siltä osin harkittu, miksi muu on jätetty laittamatta?

Jos kuva herättää sinussa ajatuksia ja ehdotuksia arvoitusten ratkaisuiksi, olisi mukavaa kuulla niitä.


Tuntemattoman kuvaajan otos n. 1900-luvun toiselta vuosikymmeneltä on samanaikaisesti erikoinen ja ajalleen tyypillinen.

4 kommenttia:

  1. Terrse.
    Löysin tämän blogin.
    Ihana.

    VastaaPoista
  2. Kiva, kiva! :) Ja kiitos ekasta kommentista!

    VastaaPoista
  3. Siis ekasta koko goddam blogissa! :)

    VastaaPoista
  4. Ns. löytökuvista viehättyneiden kannattaa tsekata Harri Kalhan ja Harri Tahvanaisen hieno kirja "Nimettömät. Kansanvalokuvauksen maaginen maailma" (Helsinki 2014).

    VastaaPoista