tiistai 21. lokakuuta 2014

Kristianin ruusulinna



Rosenborgin linna oli loppukesän Kööpenhaminan-matkamme kohokohtia. Kristian IV:n 1600-luvun alussa rakennuttama renessanssityylinen linna sijaitsee kauniin Kongens Have -puiston kupeessa. Puistokin on Kristianin perustama.

Olimme tarkoituksella majoittuneet "Kuninkaan puutarhan" vieressä sijaitsevaan hotelliin, joten linnan ulkomuotoa ja ympäristöä tuli muutaman päivän lomamme aikana ihasteltua useampaan kertaan.

Nykyään museona toimivan linnan sisustus ja esinekokoelmat ovat uuvuttavan runsaita ja hienoja. Jos aikaa on, suosittelen linnasta kiinnostuneita käymään siellä useampana päivänä, sillä aarteiston kaikkea antia on vaikea hahmottaa yhden vierailun aikana.

Mielenkiintoisimpia ja myös parhaiten alkuperäisessä asussaan säilyneitä tiloja linnassa on Talvisali, jonka paneloidut seinät ovat täynnä alankomaalaisia 1600-luvun maalauksia: maisemia, näkymiä sotatantereilta, kohtauksia arkielämästä. Suurin osa maalauksista on tuntemattomien taiteilijoiden teoksia, osa on tunnistettu esimerkiksi Pieter Snayersin ja Louis de Caulleryn töiksi.

Pitkän juhlasalin hopeisia huonekaluja.

Hopealeijonat vartioivat valtaistuimia Pitkässä juhlasalissa.
Talvisalia vastapäätä, pitkän käytävän toisessa päässä olevassa salissa huomasimme seinässä pienen, pyöreän aukon. Se osoittautui seinän sisällä kulkevan "puheputken" toiseksi pääksi. Museovalvojan kertoman mukaan kuningas ja kuningatar kommunikoivat keskenään putken avulla oleskellessaan linnan eri osissa kaukana toisistaan. Putki kulkee Talvisaliin, sen yläpuolella olevaan huoneeseen ja viinikellariin.

Rosenborgin pohjakerroksessa on kuninkaallinen aarrekammio, joka avattiin 1975. Kimaltelevia tai muutoin kauniita ja jännittäviä esineitä aina rakastaneelle käynti siellä on kuin retki ihmemaahan.

Museokaupasta tarttui mukaan kaksi kirjaa, Kings and Queens of Denmark ja Rosenborg. Molemmat ovat täynnä asiaa ja upeasti kuvitettuja, kerrassaan viihdyttäviä tietopaketteja.

Kaikki tämän jutun kuvat on ottanut Jouni Perhovaara.

Kuningattaren ja kuningas Kristian V:n kruunut.

Abraham Lincoln lahjoitti nämä Colt-revolverit Tanskan kuningas Frederik VII:lle.

Kongens Have on suosittu vapaa-ajanviettopaikka.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Kuninkaaksi kasvatettu

Kotikaupunkini Turunkin historiaan liittyvästä kiehtovasta hahmosta, kuningas Eerik XIV:stä, on syyskuussa julkaistu uusi elämäkerta. Sen on kirjoittanut ruotsalainen historioitsija Herman Lindqvist.

Erik XIV; Prakt - Drömmar - Mörker kertoo Eerikistä asioita, joista emme yleensä ole pahemmin kuulleet. Vai onko täällä joku, jolle eivät hänestä tulisi ensimmäiseksi mieleen riidat Juhana-veljen kanssa ja mielenterveysongelmat? Toki nuokin asiat käsitellään kirjassa perusteellisesti, mutta teos on kokonaisuutena paljon monipuolisempi ja sen näkökulma laajempi.

Kirjan perusteella rakentuu kuva, jonka mukaan Eerik oli monitaitoinen ja lahjakas, hyvän klassisen koulutuksen saanut, muotitietoinen, paljon lukenut, kielitaitoinen mies - siis vieläkin mielenkiintoisempi ja monimutkaisempi henkilö kuin olemme tottuneet ajattelemaan. Kirja on myös kunnianpalautus Eerikille, jonka henkilöhistoriaa on vuosisadat kirjoitettu hänen aikalaisvihollistensa näkökulmasta.

Herman Lindqvist kirjoittaa eloisasti ja asiantuntevasti myös Eerikin lähellä vaikuttaneista ihmisistä, heidän taustoistaan ja motiiveistaan. Vaasa-suvun jäsenten ja Ruotsin aatelissukujen elämänkuvioista pystyisi helposti rakentamaan loisteliaan pohjoismaisen version Game of Thronesista. (Lisäys: seuraavana päivänä tämän pikkujutun postittamisen jälkeen sain tietää, että Tukholman Livrustkammarenissa on parhaillaan juuri tätä aihepiiriä käsittelevä pukunäyttely!)

Herman Lindqvist: Erik XIV; Prakt - Drömmar - Mörker. Albert Bonniers Förlag 2014.
Kuva kirjan kannesta: albertbonniersforlag.se

Eerik maalautti tämän muotokuvansa Englannin kuningatar Elisabetia varten, jota oli kosiskellut. Kuninkaalla on huippumuodikas asu ruusunpunaisine silkkisukkineen. Muotokuvan maalasi Steven van der Meulen vuonna 1561. Se on Ruotsin kansallismuseon kokoelmissa. Kuva: Wikimedia Commons.


perjantai 10. lokakuuta 2014

Jumalattaren härät

Joko mainitsin, että ahnehdimme taannoisella, muutaman päivän pituisella Kööpenhaminan-lomallamme niin paljon nähtävyyksiä kuin suinkin jaksoimme?

Hienoimpia näkemiämme kohteita oli vuonna 1908 valmistunut Gefion-suihkulähde. Se sijaitsee satama-alueella Kastelletin eteläpuolella Churchill-puistossa, melko lähellä Pientä merenneitoa.


Suihkulähteen veistoksineen suunnitteli ja valmisti tanskalainen kuvanveistäjä Anders Bundgaard. Monumentti esittää Gefjun-jumalatarta, joka ajaa härkävaljakkoa.


Gefjun (Gefjon, Gefion) oli muinaisessa skandinaavisessa mytologiassa muun muassa hedelmällisyyden ja maanviljelyksen jumalatar. Hänen nimensä tarkoittaa "Lahjoittajaa" tai "Anteliasta".


Ihastuin erityisesti viehkoon käärmefiguuriin.

Lisätietoa mm. Gefjun-jumalattaresta saat sivustolta Norse Mythology for Smart People.



perjantai 3. lokakuuta 2014

Varokaa heikkoja jäitä

Ahmaisin pimeän vuodenajan alkajaisiksi kahden ikisuosikkini uusimmat suomennetut romaanit: Åke Edwardsonin Menneisyyden viestin ja Håkan Nesserin Yksinäiset. Toivottavasti kumpikaan heistä ei koskaan lopeta kirjoittamista.

Lempikirjailijoideni teosten lukeminen loppuun jättää aina jälkeensä tyhjyyden tunteen. Sen lievittämiseksi vilkuilin Turun pääkirjaston uutuushyllyä mitään erityisesti etsimättä. Pikavoiton toivominen kannatti, sillä käteeni osui Ferdinand von Schirachin kertomuskokoelma Syyllisyys.

Saksalainen Ferdinand von Schirach on puolustusasianajaja, joka kirjoittaa tarinoita todellisista rikostapauksista. Häneltä on aiemmin suomennettu Rikoksia sekä Collinin tapaus, joka on romaani.

Luin Syyllisyyden ns. yhdellä istumalla (tosiasiassa luen aina makuulla, mutta ymmärrätte pointin). Seuraavana päivänä riennähdin takaisin kirjastoon ja lainasin myös ne kaksi muuta. Tällä hetkellä nautiskelen Rikoksia.

Von Schirachin tyyli on toteava ja asiallinen olematta kuitenkaan kuiva. Hän kuvailee tapahtumia ja ihmisiä eloisasti ja selkeästi, mutta kauhistelematta tai mässäilemättä. Juuri tässä näennäisessä yksinkertaisuudessa on hänen kerrontansa voima. Hän kykenee kuvailemaan monimutkaisia kokonaisuuksia siten, että käsittämättömästä tulee ymmärrettävää, silloinkin kun lukija ei haluaisi ymmärtää.

Kirjailija itse sanoo Rikoksia-kirjan esipuheessa:

Me tanssimme koko elämämme hyvin ohuella jäällä, sen alla on kylmää ja kuolema tulee nopeasti. Joitakin jää ei kanna ja he uppoavat. Juuri se hetki kiinnostaa minua. Jos olemme onnekkaita, niin ei käy ja jatkamme tanssimista. Jos olemme onnekkaita.

(Ferdinand von Schirach: Rikoksia. Suom. Raija Nylander. Atena 2011.)


Kannet ovat Timo Mänttärin suunnittelemat.